Vaarallisen aineen onnettomuus Kokkolan suurteollisuusalueella: lauhdevesiputkistosta vuoti rikkihappoa

Onnettomuus sattui torstaina aamulla. Välitöntä vaaraa ei ollut, vaikka lauhdevesiputkistosta vuosi Umicorella rikkihappoa.

Pelastusajoneuvo ajaa poispäin suurteollisuusalueelta.
Kokkolan suurteollisuusalueella sattui torstaiaamuna vaarallisen aineen vuoto. Kuva: Kalle Niskala / Yle
  • Heini Holopainen

Kokkolassa Outokummuntiellä sattui torstaiaamuna puoli kymmenen aikaan vaarallisen aineen vuoto. Pelastuslaitoksen mukaan tilanteesta ei aiheutunut välitöntä vaaraa.

Kyseessä oli putkistovuoto Umicoren tehtaalla.

Pelastuslaitoksen mukana tehtaalla sattui prosessissa häiriö, jonka vuoksi rikkihappoa pääsi lauhdevesiputkistoon. Putkisto alkoi vuotaa, jolloin sisälle tehtaaseen sekä tielle rakennuksen ulkopuolelle vuosi veden ja rikkihapon sekoitusta.

Pelastuslaitos ja teollisuuspalokunta sulkivat venttiilit ja antoivat vaarallisen aineen vuotaa pois putkistosta. Lisäksi vuotanut aine huuhdeltiin viemäristöön.

Pelastuslaitos arvioi, että alueen ulkopuolelle ei aiheutunut vaaraa.