Poliisi löysi metsään rakennetun ampumaradan Lappeenrannan Kivisalmessa maanantaina, kertoo Etelä-Saimaa.
Poliisi sai jo viime lauantaina ilmoituksen, että Kivisalmesta oli kuulunut pauketta.
Poliisi tarkasti alueen lauantaina ja löysi sieltä ilotulitepaketteja. Paikalta ei kuitenkaan tavoitettu ketään. Maanantaina poliisi sai jälleen ilmoituksen Kivisalmessa liikkuvista henkilöistä, joista yhden kerrottiin kantaneen käsiasetta.
Poliisin tarkastuksessa Kivisalmen uimarannalta otettiin kiinni henkilö, jonka hallusta löytyi ilma -ja teräaseita sekä huumeita. Kotietsinnässä henkilön asunnosta löytyi lisää huumeita.
Henkilö otettiin kiinni kahdeksi vuorokaudeksi ja poliisi takavarikoi tämän hallussa olleet laittomat tavarat. Henkilö myönsi ammuskelleensa lähimetsässä.
Metsästä löytyi maalitauluja ja ilma-aseen panoksia
Poliisi löysi Metsäsaimaankadun kohdalla sijaitsevasta metsästä polun vierestä aukean, jossa kiinniotettu henkilö oli mahdollisesti ammuskellut. Paikalta löytyi maalitauluja, joihin oli piirretty ihmishahmoja.
Aukealta löytyi muun muassa ilma-aseen panoksia ja puhelimia, joita oli käytetty maalitauluina. Ampuja oli myös jättänyt alueelle tekstejä jotka varoittivat ”Taipalsaaren Pupuptajasta” joka on ”mahdollisesti vaarallinen”.
Poliisin tiedossa ei ole, onko ampumarata maanantaina kiinniotetun henkilön rakentama.
Maalitaulu kiinnitetty puukolla
Etelä-Saimaan haastattelema Lappeenrannan kaupungin työntekijä kertoo löytäneensä Kivisalmen yleisen uimarannan roskiksesta maalitaulun. Uimarannalta löytyi myös maalitaulu, joka oli isketty puukolla kiinni puuhun.
Poliisin tiedossa ei ole, että henkilön toiminnasta olisi aiheutunut välitöntä vaaraa sivullisille.
Petri Korpisammal Kaakkois-Suomen poliisista muistuttaa, että ilma -ja teräaseiden hallussapito ja kantaminen julkisella paikalla on laitonta. Hän myös ohjeistaa ilmoittamaan jatkossakin hätäkeskukseen, mikäli pauke alueella jatkuu.