Ryönää, mätää, löyhkää, louhintaa. Death metalia on luonnehdittu tällaisilla termeillä jo muutaman vuosikymmenen ajan, eikä mikään ole varsinaisesti muuttunut.
Suomen suurimmassa death metaliin keskittyvässä tapahtumassa, Helsinki Deathfestissä, esiintyi viime viikonloppuna bändejä, joiden nimi kertoo kaiken: Putrid Defecation tarkoittaa mädäntynyttä ulostamista, Vomitrot viittaa oksennusmätään ja Skeletal Remains luurangon jämiin.
Tällainen eritteillä ja ihmiskehon paloittelulla mässäilevä musiikki on luonnollisestikin kaukana valtavirrasta.
– Kotimainen death metal on sataprosenttista undergroundia. Death metalin kohdalla kyse ei ole easy listening -kamasta tai tarttuvista melodioista, vaan vihkiytyneiden ihmisten musiikista. Tätä täytyy harrastaa, jos tästä tykkää, Helsinki Deathfestiä järjestävä muusikko Ilkka Johannes Laaksonen kiteyttää.
Laaksosen mukaan underground-asemaa alleviivaa sekin, ettei Suomesta tällä hetkellä löydy – tai ei ole koskaan oikeastaan löytynytkään – yhtään isoa death metal -bändiä. 1990-luvulla perustettu kulttiyhtyeen maineessa oleva Demilich tosin kiertää paljon maailmalla, mutta suurilla festareilla sitäkään ei kotimaassaan nähdä.
Helsinki Deathfestissä esiintyy myös genren tuoreita bändejä, joita tällä hetkellä Suomessa tuntuu riittävän. Laaksosen mukaan uusi sukupolvi noudattaa pääsääntöisesti hyväksi koettuja death metal -kaavoja, mutta pientä muutostakin on tapahtunut.
– Nuorempia muusikoita leimaa ehkä enemmän kokonaisvaltaisuus: moni tekee death metalin ohella vaikkapa räppiä – genret ovat jossakin määrin sekoittuneet.
Bashed on uuden polven death metal -yhtye
Hyvä esimerkki uudesta kotimaisesta death metal -ajattelusta on tamperelainen Bashed. Toissa vuonna perustettu yhtye sekoittaa death metaliin grindcorea, jossa taas kohtaavat metalli ja punk.
– Meillä kaikilla on erilaiset musiikkimaut, ja Bashed-soundi on tämän kaiken yhdistelmä, yhtyeen basisti Jennika Vikman kertoo.
Vikmanille maistuvat sekä death, doom että black metal, kun taas kitaristi Alpo Hankkilan sydäntä lähellä ovat grindcore ja kuolonmetalli, mutta myös kotimaiset black metal -yhtyeet Impaled Nazarene ja Archgoat.
Rumpali Benjam Lahdenpään soittohommat ovat lähteneet liikkeelle newyorkilaisesta death metalista, mutta myös muu kuin metalli kiinnostaa. Vokalisti Roni Vihannon musiikkimakuun kuuluvat death metalin lisäksi folk, grindcore ja brittiläinen crust punk.
– Kun teemme biisejä, meiltä kaikilta tulee pientä vaikutusta kokonaisuuteen. Jos me kaikki kuuuntelisimme pelkästään death metal -legenda Autopsya, silloinhan me olisimme jonkinlainen Autopsy-coverbändi, Vihanto summaa.
Jennika Vikmanin mukaan Bashedin erottaa vanhemmista kotimaisista yhtyeistä ainakin yksi oleellinen seikka.
– Me emme ole niin tyylipuhtaita. Emme ajattele, että nyt me teemme sitä death metalia, vaan kyse on enemmän sekasikiömeiningistä.
Bashedin samannimisen EP:n kannessa on kuva kasvoista, jotka on isketty niin sanotusti mäsäksi – eli veristä splatteria ja gorea kehiin. Blob of Coal and Guts -kappale taas kertoo siitä, mitä ihmisruumiista jää jäljelle sodan tuoksinassa.
– Synkät asiat halutaan useimmiten lakaista maton alle ja pois näkyvistä, mutta onko se sitten oikea näkökulma, Jennika Vikman pohtii.
Kotimaiselle death metalille löytyy kysyntää ulkomailla
Kotimainen Cadaveric Incubator -yhtye viettää tänä vuonna 20-vuotistaivaltaan. Pari vuotta sitten bändi esiintyi Baltimoren valtavalla Maryland Deathfestillä, jota pidetään yhtenä alan merkittävimmistä tapahtumista.
– Olihan se aivan mieletön kokemus. Tosin meillä oli hieman huonoa tuuria mukana, koska soitimme Autopsyn kanssa samaan aikaan, mikä tietysti vaikutti yleisömääräämme, Cadaveric Incubatorin vokalisti-kitaristi Antti Oinonen kertoo.
Cadaveric Incubator ei ole ainoa suomalainen death metal -yhtye, jolle on kysyntää ulkomailla. Esimerkiksi alan kotimaisiin pioneereihin kuuluva Convulse on kiertänyt niin Yhdysvaltoja kuin Eurooppaakin, ja Rippikoulun, Concrete Windsin ja Kryptsin kaltaisen bändit ovat tuttuja näkyjä eurooppalaisilla esiintymisareenoilla.
– Paremmin näyttäisi kelpaavan siellä kuin täällä. Maailmalla tuntuu olevan tällä hetkellä aika kova pöhinä kotimaisen death metalin ympärillä. Pöhinää on etenkin vanhan kaman tiimoilta, uusiakaan bändejä unohtamatta, Oinonen kuittaa.
Oinosen mukaan kotimaisen death metalin hähmäinen juuristo on hyvin kaukana valtavirrasta.
– Tässä on hyviäkin puolia. Taso on meillä parempaa, koska kaupallisia tavoitteita ei ole niin paljoa kuin vaikkapa jossakin Yhdysvalloissa. Myös kehityskuiku Suomessa on tällä hetkellä hyvä: death metalia tekevät sellaiset tyypit joiden sitä kuuluukin tehdä, eli tuollaiset hieman alle parikymppiset. Genren kiistattomat klassikot ovat juuri tuon ikäisten tekemiä.
Mahdollisimman rajua, raakaa ja brutaalia
Cadaveric Incubatorin Sickly Obsessed -kappaleessa riimitellään ruumiista irtoavasta lihasta ja kalloon poratuista rei'istä, joihin ruiskutetaan happoa sarjamurhaaja ja kannibaali Jeffrey Dahmerin tapaan. Frenzied Hatredissa taas lauletaan sisäelimistä, joita revitään rintakehästä.
– Minua kiehtoi jo pikkupoikana mahdollisimman raju visuaalinen setti, ja se on jäänyt elämään: raakaa ja brutaalia, bändin basisti Juha Vainikainen kertoo.
Antti Oinosen mukaan tällainen tematiikka on death metalin ja Cadaveric Incubatorin kohdalla loogista.
– Raju musiikki tarvitsee rajut sanat.
Mutta mitä hauskaa sitten löytyy siitä, kun ihminen teurastetaan ja muussataan mahdollisimman brutaaleilla tavoilla?
– Hauskinta tässä lienee toteuttamistavan keksiminen kuin itse lopputulos. Keksipä jotakin sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan aiemmin keksinyt: luomisprosessi bändikavereiden kesken saattaa olla todella hauskaa, Ilkka Johannes Laaksonen sanoo.
