Varhaiskasvatus keskittyy päiväkoteihin – kuntien säästöt, pula perhepäivähoitajista ja työmatkaliikenne vaikuttavat

Kannuksessa, Seinäjoella ja Vaasassa tiedetään, että perhepäivähoitajuus ei houkuttele ammattilaisia. Myös valtakunnallisesti perhepäivähoito on vähenevä varhaiskasvatuksen muoto.

Lapsi leikkimässä muovieläimillä Varpaisjärven päiväkodissa.
Perhepäivähoitoa kysytään ja sitä on tarjolla aiempaa vähemmän. Suuntaus on sama koko maassa. Kuvituskuva.
  • Elina Viitanen
  • Kati Ala-Renko
  • Iina Kluukeri

Perhepäivähoito on valtakunnallisesti vähenevä varhaiskasvatuksen muoto.

Myös monessa pohjalaiskunnassa olisi kysyntää perhepäivähoidolle, mutta halukkaita työhön ei löydy.

Esimerkiksi Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla ei ole tällä hetkellä yhtään kotona toimivaa perhepäivähoitajaa. Silti joka syksy tätä hoitomuotoa kysytään. Työstä kiinnostuneita hakijoita ei ole kuitenkaan kuntaan saatu.

Tällä hetkellä Kannuksessa on varhaiskasvatuksessa 190 lasta. Lisäksi jonossa on syksylle kymmenkunta lasta.

Päiväkodit kiinnostavat Seinäjoella

Seinäjoen varhaiskasvatuksessa suuntaus perhepäivähoidosta päiväkoteihin on jatkunut jo pidempään.

Tällä hetkellä Seinäjoen kaupungilla on noin 25 perhepäivähoitajaa, vaikka enimmillään heitä on ollut jopa 170.

Varhaiskasvatusjohtaja Aija-Marita Näsänen kertoo, ettei perhepäivähoitajuus välttämättä kiinnosta, sillä koti ja työelämä halutaan erottaa. Eläkkeelle siirtyvien perhepäivähoitajien tilalle ei ole saatu uusia perhepäivähoitajia edes paikallisella sopimuksella.

Seinäjoen varhaiskasvatuksessa lasten määrä on pysynyt suunnilleen viimevuotisella tasolla. Keväinen palvelusetelien jäädytys on kuitenkin ohjannut lapsia yksityiseltä sektorilta kaupungin päiväkoteihin jonkin verran.

Palvelusetelien myöntäminen lopetettiin keväällä säästösyistä.

Keväästä lähtien yksityisiin päiväkoteihin hakeneet lapset on ohjattu kaupungin päiväkoteihin. Heitä on pari-kolmekymmentä. Kaikille on kuitenkin löytynyt paikka, kaupungilta kerrotaan.

Tällä hetkellä Seinäjoella on varhaiskasvatuksessa yhteensä noin 3130 lasta. Eniten jonoa varhaiskasvatukseen on Nurmo-Hyllykallio akselilla.

Perhepäivähoito hiipunut Vaasassa

Vaasassa on perhepäivähoitajia 28 eri puolilla kaupunkia. Heillä paikkoja on tänä syksynä jäljellä enää muutamia yksittäisiä.

Uusia perhepäivähoitajia ei ole aloittanut viime vuosina. Syy tähän on hoitomuodon suosion hiipuminen.

– Perheet eivät osaa ehkä hakea tällä hetkellä enää perhepäivähoitoon. Ajatellaan, että sellaista vaihtoehtoa ei enää ole olemassakaan. Päiväkotimaailmasta puhutaan enemmän, pohtii Vaasan varhaiskasvatusjohtaja Maria Karvonen.

Perhepäivähoitajien vähentymisessä on myös yhteiskunnallinen syy. Karvosen mukaan työ ei ole enää samanlaista kuin aiemmin.

– 30 vuotta sitten perhepäivähoitajat hoitivat siinä samassa omia lapsiaan. Koulutusvaade oli vähäisempi kuin tänä päivänä. Nyt moni opiskelee lähihoitajaksi ja sillä koulutuksella pääsee päiväkotiin töihin, Karvonen sanoo.

Karvosen mukaan moni ei myöskään enää pidä ajatuksesta, että oma koti olisi työpaikka. Perhepäivähoitajana oleminen vaatii koko perheeltä tietynlaista asennetta ja sitoutumista.

Keskustan päiväkodit kiinnostavat Vaasassa

Vaasassa on 37 kunnallista päiväkotia ja 13 yksityistä päiväkotia, joihin kaupunki myöntää palvelusetelin.

– Vajaa 20 prosenttia varhaiskasvatuksessa olevista lapsista on tällä hetkellä yksityisessä päivähoidossa, Maria Karvonen kertoo.

Vaasassa varhaiskasvatuksen tarve ei ole viimeisen vuoden aikana kasvanut, vaan pikemminkin vähentynyt. Tämä johtuu Karvosen mukaan pienoisesta syntyvyyden laskusta. Pääasiallinen syy on kuitenkin se, ettei ukrainalaislapsia ole saapunut Suomeen enää samaa tahtia.

– Suomeen saapuvat ukrainalaisperheet lisäsivät varhaiskasvatuksen tarvetta jonkun verran. Nyt kun tilanne on vähän tasoittunut, se näkyy päivähoitotarpeen vähenemisenä.

Alueellisia eroja varhaiskasvatuspaikoissa kuitenkin on. Eniten vapaita paikkoja on itäisellä alueella. Ruuhkaisinta on keskustan päiväkodeissa, joissa on enää vain hajanaisia paikkoja jäljellä.

Myös ruotsinkielisten varhaiskasvatuspaikkojen tilanne vaihtelee alueittain.

– Nuoret perheet haluavat asua keskustan alueella, mutta myös se lisää keskustan päiväkotien suosiota, että perheen huoltajien työmatkat kulkevat keskustan kautta, joten keskustan päiväkodit koetaan hyväksi päivähoitopaikaksi työmatkaliikenteen kannalta.