Pirkanmaalaisen sähköyhtiö Leppäkoski Groupin pienosakkaat tahtovat vaihtaa koko yhtiön toimivan hallituksen.
Pienosakkaiden mielestä nykyinen hallitus on tehnyt useita toimenpiteitä, jolla se on osoittanut haluavansa ottaa haltuun sähköyhtiön pienosakkaiden omistukset joko osittain tai kokonaan.
– Hehän ovat itse kirjallisesti asian Sheet Holding -osakeyhtiön perustamisasiakirjoissa maininneet, pienosakas Esa Talonen kertoo.
Talosen mukaan lähes kolmesataa pienosakasta aikoo joko valtakirjoin tai paikan päällä edustaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa kantaa, jonka mukaan yhtiön hallitus kokonaisuudessaan tulisi vaihtaa.
Ylimääräinen yhtiökokous pidetään tänään keskiviikkona.
Asiasta kertoivat ensimmäisinä Ylä-Satakunta ja Uutisoiva.
Näin yhtiön toimitusjohtaja kommentoi
Pienosakkaat ovat huolissaan myös nykyisten hallituslaisten kytköksistä Alfors-yhtiöön, joka omistaa Leppäkoski Groupista yli kolmanneksen. Lehtitietojen mukaan Alforsin taustalla on holding-yhtiöitä, joissa taas on mukana Leppäkosken hallituksen ja toimivan johdon jäseniä.
Hallituksen vaihtoa haluavat pienosakkaat pelkäävät, että yhtiö voitaisiin tätä kautta ”vallata” sen sisältä ja pilkkoa tai myydä yhtiö isommalle toimijalle.
Leppäkoski Groupin toimitusjohtaja Juha Koskinen pitää erikoisena ajatusta siitä, että yhtiö tahtoisi ottaa haltuun pienosakkaiden omistukset.
– Osakkeenomistajat päättävät itse osakkeidensa myymisestä tai niiden ostamisesta.
Huoleen yhtiön kaappaamisesta Koskinen toteaa, että hallituksen ja johdon jäsenten välillinen omistus yhtiöstä on vain muutaman prosentin luokkaa.
– Osakeyhtiöissä on yleistä, että yhtiön johto omistaa pienen osan yhtiöstä. Tämä varmistaa, että jokaisen osakkeenomistajan ja johdon intressit ovat yhteneväiset.
Hallituksen vaihtaminen ei yksinkertaista
Yhtiön hallituksen vaihtaminen ylimääräisessä yhtiökokouksessa ei ole helppo juttu. Siihen tarvitaan äänestyksessä yli 50 prosenttia annetusta äänistä.
Yksin pienosakkaiden äänet eivät tähän riitä.
Esa Talonen pistää hallituksenvaihtoyrityksessä toivonsa suurempiin omistajiin, kuten Ikaalisten ja Parkanon kaupunkiin. Ne päättivät kesäkuussa vaatia ylimääräisen yhtiökokouksen järjestämistä ja ovat hallituksen vaihtamisen kannalla.
– Nyt kysymys kuuluu, tulevatko myös alueelliset verkkoyhtiöt kuten Sallila Energia ja Vakka-Suomen Voima hankkeen taakse. Mikäli tulevat, meidän kannallamme on enemmistö yhtiökokouksessa, Talonen pohtii.
Talosen mukaan pienosakkaat ovat käyneet keskusteluja alueellisten verkkoyhtiöiden suuntaan. Vasta ylimääräisessä yhtiökokouksessa selviää, mikä niiden kanta asiaan on.
Esa Talonen näkee, että myös verkkoyhtiöiden kannalta olisi tärkeää, että omistus säilyisi hajautettuna paikallisissa käsissä eikä se valuisi pääomasijoittajien käsiin.
– Ne haluavat sitten maksimoida ja realisoida tuotot, mitä tuollaisesta luonnollisesta monopoliyhtiöstä on saatavilla.
Voivatko valtakirjoilla osallistuvat äänestää?
Talonen uskoo keskiviikon kokouksen olevan lyhyt ja ytimekäs, koska asialistalla ei ole muuta kuin hallituksen vaihtaminen.
Ainoa hidastuttava asia voi olla se, että Leppäkoski Groupin näkemyksen mukaan yksin valtakirjoilla ei voi ilmoittautua osakkeenomistajan puolesta kokoukseen, vaan kokoukseen on pitänyt ilmoittautua aiemmin joko kirjeellä tai sähköpostitse. Tämän jälkeen pienosakasta voi edustaa toinen henkilövaltakirjalla.
Toimitusjohtaja Juha Koskisen mielestä nyt osa toimitetuista valtakirjoista on oikeudellisen arvion mukaan tulkinnanvaraisia.
– Tämä johtuu sanamuodosta: ”Mikäli en itse saavu paikalle”. Yhtiöllä on oltava tarkka tieto ennen kokouksen alkua siitä, kuinka monta osakkeenomistajaa on edustettuna.
Esa Talonen ei näkemystä niele.
– Kaikki oikeusoppineet ja yhtiöoikeuden asiantuntijat, joiden kanssa olemme keskustelleet, ovat sitä mieltä, että jos asiamiehellä on valtakirja edustaa ääni- ja puheoikeudella yhtiökokouksessa, niin valtakirja kattaa myös mahdollisen ilmoittautumisvaateen siihen kyseiseen kokoukseen.
Juttua muokattu kello 12.22 ja 12.58: Korjattu vaihtoaikeista ensimmäiseksi kertoneeksi tiedot Ylä-Satakunnasta ja Uutisoivasta.