Seinäjoen ravintola-ammuskelusta jo useita vihjeitä poliisille – tapahtumat hahmottuvat vähitellen

Poliisi on kuulustellut useita henkilöitä Seinäjoen heinäkuiseen ravintola-ammuskeluun liittyen. Pub Härmän Häjyssä loukkaantui viisi henkilöä, kolme epäiltyä on vangittu.

Härmän Häjy -baari Seinäjoella
Kahden seurueen välille tullut riita eskaloitui heinäkuisena lauantaina ammuskeluun seinäjokelaisessa ravintolassa. Kuva: Hanne Leiwo / Yle
  • Kati Ala-Renko

Pohjanmaan poliisi on saanut useita vihjeitä etsintäkuuluttamastaan miehestä, mutta vihjeitä tämän liikkeistä ja olinpaikasta toivotaan edelleen.

Miestä epäillään osallisuudesta toissa lauantain ampumavälikohtaukseen Seinäjoella Pub Härmän Häjyssä.

– Olemme tarkastaneet vihjeitä, ja työ jatkuu edelleen. Selvitykset ovat siis kesken, kertoo tutkinnanjohtaja Markku Kaperi Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi viime keskiviikkona kolme miestä epäiltynä ravintola-ampumisesta.

Kaperi kertoo poliisin kuulustelleen epäiltyjä jo useaan otteeseen. Myös asianomistajia ja todistajia on kuultu.

– Epäillyt pysyvät toistaiseksi vangittuina. Tilannetta tarkastellaan jälleen, kun uusintakäsittelyitä tulee.

Tapahtumat hahmottuvat, mutta motiivi ei ole selvillä

Heinäkuun lopun lauantai-illan tapahtumat Härmän Häjyssä alkavat pikku hiljaa hahmottua poliisille, mutta motiivista ei ole selkeää käsitystä.

– Joku riita kahden seurueen välillä on ollut, mikä on sitten johtanut ampumisiin, tutkinnanjohtaja Kaperi sanoo.

Tutkinnanjohtajan arvio on, että esitutkinta jatkuu vielä hyvän aikaa.

Vangittuja miehiä epäillään tapon yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta. Epäillyt ovat iältään 31-, 32- ja 46-vuotiaita.

Ampumatapauksessa loukkaantui viisi ihmistä, joista kolme vakavasti. Yksi loukkaantuneista oli järjestysmies.