Onko psykoterapia muuttanut suhdettasi läheisiisi? Kerro meille kokemuksesi, teemme aiheesta juttua

Yhä suurempi määrä suomalaisia käy psykoterapiassa jossain vaiheessa elämäänsä. Teemme nyt juttua psykoterapian vaikutuksesta läheisiin ihmissuhteisiin.

Terapiaistunto kuvituskuvassa.
Terapiassa ihmisen kokemuksia voidaan käsitellä eri näkökulmista. Masennusta voidaan tarkastella esimerkiksi lapsuudenaikaisen kokemusten valossa tai pyrkiä muuttamaan kielteisiä ajatusmalleja itsestään. Kuvituskuva. Kuva: Tommaso Altamura / AOP
  • Anu Hurme

Psykoterapian suosio on viime vuosikymmenenä kasvanut. Kun vuonna 2014 Kelan kuntoutuspsykoterapiaa sai noin 20 000 ihmistä, vuonna 2023 luku oli 64 511.

Suomen Mielenterveys ry:n mukaan psykoterapian tavoitteena on lievittää mielenterveyteen liittyviä haasteita ja niihin liittyvää kärsimystä.

Psykoterapiassa ihminen voi keskustella psykoterapeutin kanssa tai terapiaryhmässä asioista, joiden vuoksi hän on hakeutunut terapiaan.

Teemme nyt juttua siitä, miten psykoterapiassa käynti voi vaikuttaa ihmissuhteisiin.

Kerro meille kokemuksistasi

Keräämme juttuun ihmisten kokemuksia ja etsimme samalla mahdollisia haastateltavia. Voit jättää vastauksesi tähän lomakkeeseen tai olla yhteydessä suoraan toimittajaan: anu.hurme@yle.fi.

Vastauksia käytetään vain tässä jutussa, eikä Yle luovuta yhteystietoja kolmansille osapuolille.

Kysely suljettiin torstaina 22. elokuuta.