Helsinkiläistä taiteilija Heidi Hännistä kohtasi perjantaiaamuna lohduton näky, kun hän saapui jatkamaan katutaideteosten tekoa.
Niitä peitti harmaa mönjä.
Kontulan ja lähialueen asukkaat ovat hänen johdollaan maalanneeet teoksiaan Emänännänpolun alikulkutunneliin. Ne olivat vielä kesken, ja nyt päälle levitetty aine oli tärvellyt ne.
Innostus yhteisestä onnistumisesta vaihtui järkytykseen.
– Istuin kivetykselle ja itkin. Harmitti niin paljon maalauksia tehneiden puolesta. Ohikulkija tuli lohduttamaan ja halaamaan, Hänninen kertaa tapahtumia.
Helsingin kaupunki on tilannut maalaukset alikulkutunneliin. Nyt vaikutti siltä, että teokset olivat lopullisesti pilalla.
Pian paikalle saapui mönjän levittänyt henkilö. Hän puhui vain venäjää, mutta Hänninen osaa kieltä.
Selvisi, että mies on Helsingin kaupungin katujen kunnossapidosta vastaavan Staran sopimusurakoitsijan työntekijä. Hän oli saanut ohjeen levittää tunneliin graffitisuojaksi kutsuttua ainetta.
Aineen tarkoitus on helpottaa tagien ja erilaisten töhryjen puhdistamista. Ainetta voidaan levittää valmiiden seinämaalausten päälle suojaamaan niitä, mutta keskeneräisen maalauksen päälle sitä ei saisi tietenkään levittää.
Videolla taiteilija Heidi Hänninen näyttää, millaista tuhoa aine aiheutti maalauksille:
Tunnelin toisella seinällä on Mimmit peinttaa -ryhmän valmis teos, joka oli tarkoitus suojata teoksen tekijöiden toiveesta. Toisin sanoen Staran sopimusurakoitsijan työntekijä peitti suoja-aineella väärät maalaukset tunnelissa.
Staran kunnossapidon työnjohtaja Kimi Leppävuori kertoo, että kommunikaatiossa on ollut ongelmia, sillä mukana on ollut monta tahoa.
– Olen pahoillani omasta ja Staran puolesta, että näin tapahtui, Leppävuori sanoo.
Kaikille avointa taidetoimintaa
Taiteilija Heidi Hänninen ei ole vihainen suoja-aineen levittäjälle, koska tämä oli ilmeisesti saanut epäselvät ohjeet. Taiteilijaa sapettaa sen sijaan se, että taidetta halutaan, mutta sitä ei kuitenkaan arvosteta riittävästi, jotta kaikki osalliset tekisivät työnsä hyvin.
– Ei riitä, että taiteilijat tekevät parhaansa, jos muut sabotoivat projekteja välinpitämättömyyttään.
Alikulkutunnelin maalaukset ovat Hännisen vuonna 2019 perustaman Kontula Art Schoolin tekemiä. Sen tarkoituksena on tarjota alueen asukkaille matalan kynnyksen taidetoimintaa. Paikalliset asukkaat voivat tehdä yhdessä julkista taidetta.
Aidosti kaikki pääsevät mukaan, Hänninen sanoo. Esimerkiksi päihdeongelma ei ole este osallistumiselle Kontula Art Schoolin toimintaan.
Teosten tärveleminen menee Hännisellä tunteisiin, koska hankkeessa on mukana ihmisiä, jotka ovat hyvin haavoittuvassa asemassa. Monella toiminnassa mukana olevalla on kokemuksia siitä, ettei heitä oteta tosissaan.
– Tämän oli tarkoitus olla projekti, joka voimauttaa. Nyt hyvän mielen projekti muuttui pahan mielen projektiksi.
Maalausten tekijät sisuuntuivat vastoinkäymisestä. Alkuviikon ajan tunnelissa on maalattu kuumeisesti.
– Moni meidän kollektiivin taiteilijoista maalaa sydänverellään.
Tuhoutuneiden teosten väreistä ei saada enää täysin samanlaisia kuin ne olivat, mutta pian uudelleen maalatut teokset ilahduttavat Kontulan ostarille kulkevia.