Suomessa on yksi maakunta, jossa nuoret eivät saa ehkäisyä ilmaiseksi – tähän voi tulla muutos

Etelä-Karjala luopui maksuttomasta ehkäisystä ennen kuin muiden alueiden päätöksistä tiedettiin.

Erimerkkisiä ja erivärisiä kondomipakkauksia kaupan hyllyssä.
Esimerkiksi Lappeenrannassa ja Imatralla nuoret joutuvat tällä hetkellä maksamaan ehkäisyvälineensä itse. Kuvituskuva.l Kuva: Jari Pussinen / Yle
  • Ilona Pesu

Nuoret saattavat saada maksuttoman ehkäisyn takaisin Etelä-Karjalassa.

Perhepalvelujen johtaja Sirkka Pennanen uskoo, että asia nousee Etelä-Karjalan hyvinvointialueella ainakin keskusteluun.

Syynä on se, että alkuviikosta julkaistun raportin mukaan kaikki muut hyvinvointialueet tarjoavat nuorille ehkäisyvälineitä maksutta.

– En tietysti voi päättäjien tai muiden puolesta sanoa, mutta luulen, että tämä tulee meilläkin uudelleen harkintaan. Juuri siitä syystä, että kaikki muut alueet ovat tähän lähteneet, Pennanen sanoo.

Etelä-Karjalan aluehallituksen puheenjohtaja Anneli Kiljunen (sd.) ei halunnut vielä tiistai-iltana kommentoida maksuttoman ehkäisyn tilannetta. Hän viestitti asian selvittämisen olevan kesken.

Kokeilu päättyi rahapulaan

Etelä-Karjala kokeili maksutonta raskauden ja seksitautien ehkäisyä vuoden 2023 ajan yhdessä monen muun alueen kanssa.

Kokeilu ei kuitenkaan saanut jatkoa hyvinvointialueen tiukan taloustilanteen vuoksi. Hyvinvointialueen tavoitteena on säästää tänä vuonna yli 20 miljoonaa euroa.

Nuorille tarjotut ehkäisyvälineet maksoivat noin 100  000 euroa vuodessa. Lisäksi niiden tilaamisesta ja jakelusta syntyi kuluja, joiden määrää ei ole Pennasen mukaan pystytty tarkasti arvioimaan.

Ei piilotavoitteita

Laki ei velvoita hyvinvointialueita tarjoamaan maksutonta ehkäisyä. Kun Etelä-Karjalan hyvinvointialue päätti luopua maksuttomasta ehkäisystä, muiden alueiden ratkaisuista ei Pennasen mukaan vielä tiedetty kattavasti.

Hänen mukaansa maksuttomuudesta luopumiseen vaikutti myös se, että Etelä-Karjalassa tehtiin jo ennen kokeilua vähemmän raskaudenkeskeytyksiä kuin maassa keskimäärin.

Maakunnan väkiluvun kasvattamista päätöksellä ei Pennasen mukaan tavoiteltu.

– Se on kyllä kaukaa haettua. Kokeilun päättyessä joku oli kommenttipalstalla antanut palautetta, että tämähän on hyvä, kun saadaan maakuntaan lisää lapsia. Ei suinkaan ole meidän tavoite, että tätä kautta saataisiin syntyvyyttä nostettua, hän sanoo.

Myöskään ehkäisyvastaisuudesta ei Pennasen mukaan ollut kyse.

– Ei, ei missään tapauksessa. Jos kokeilussa mukana olleilta viranhaltijoilta ja muilta toimijoita kysyttäisiin, varmasti he olisivat sitä mieltä – ehkä joitain yksittäisiä lukuun ottamatta – että maksuttoman ehkäisyn jatkuminen olisi hyvä asia.

Katso videolta, kuinka nuoret kommentoivat maksutonta ehkäisyä Porissa viime kesänä. Video on julkaistu kesäkuussa 2023, kun Satakunnan hyvinvointialue ei ollut vielä päättänyt ehkäisykokeilun jatkosta.