Lappeenrannan edustalla olevaan Karhusaareen ei näillä näkymin ole tulossa terassiravintolaa eikä laituria.
Ravintolaa suunnitelleen yrittäjä Saku Hyttisen mukaan saaren toiminnan kehittäminen ei ole tällä hetkellä työn alla.
Lappeenrantalainen Karelia Lines yritys suunnitteli pitkään rakentavansa saaren länsirannan kalliolle näyttävän ravintolan terasseineen ja venelaitureineen.
Karhusaarta kehitettiin Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön toimesta vuosina 2021 –2023 ja sinne rakennettiin esimerkiksi retkipolkuja. Lappeenrannan kaupunki teki saareen keväällä 2022 asemakaavanmuutoksen, joka olisi mahdollistanut ravintolan ja laiturin rakentamisen.
Suunnitelmat jäissä
Karelia Lines ajoi yhteysveneellä yleisöä saareen Lappeenrannan satamatorilta kahtena kesänä.
Karelia Linesin omistaja Saku Hyttinen omistaa myös ravintola-alan yrityksen. Se on Hyttisen mukaan vienyt suuren osan ajasta eikä saaren toiminnan kehittäminen ole ollut ajankohtaista.
Saaren omistaa Lappeenrannan seurakuntayhtymä. Se on vuokrannut saaresta maata Karelia Linesille ravintolatoimintaa varten.
Seurakuntayhtymän talousjohtaja Kari Virtanen sanoo, ettei maita vuokranneen Karelia Linesin kanssa ole käyty keskusteluja ravintolahankkeen toteutumisesta.
– Seurakuntayhtymän puolesta ravintola ja laituri olisivat erittäin tervetulleet Karhusaareen, Virtanen sanoo.
Seurakuntayhtymä alkoi vuonna 2022 samaan aikaan terassiravintolan kanssa suunnitella kappelin rakentamista saareen. Sen edistäminen olisi kuitenkin mahdollista vain, jos uusi iso yhteyslaituri päätettäisiin rakentaa.
Rakennuslupaa ei haettu
Lappeenrannan rakennusvalvonnasta vahvistetaan että rakennuslupahakemusta ravintolasta tai sen edustalle tulevasta laiturista ei ole jätetty.
Yli 15-metrinen laituri tarvitsee rakennusluvan ja sen lisäksi vesilain mukaisen luvan Aluehallintovirastolta.