Metsästyskoiran omistaja otti piikkiliivit koekäyttöön: ”Kun susi tuohon iskee, niin aika kipeästi käy hampaisiin”

Kaksisataa koirakkoa kokeilee parhaillaan piikeillä varustettuja suojaliivejä. Suojaliivin toivotaan vähentävän susien aiheuttamia koiravahinkoja, joiden määrä on lisääntynyt.

Varpaisjärveläisen Terttu Ruotsalaisen Tassu koira haistelee maata.
Puolitoistavuotias Tassu on yksi kahdestasadasta metsätyskoirasta, jotka parhaillaan kokeilevat piikeillä varustettuja suojaliivejä. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle
  • Pekka Niiranen

Puolitoistavuotias beagle Tassu haistelee sammalikkoa metsässä. Koiralla on päällään värikäs liivi, kuten metsästyskoirilla usein on, mutta Tassun liivissä on ylimääräistä kimallusta.

Aurinko heijastuu liivin molemmilla sivuilla olevista teräspiikeistä. Piikkejä on yhteensä 40, ja ne ovat kolme senttiä pitkiä.

Varpaisjärveläinen Terttu Ruotsalainen lähti koiransa kanssa mukaan kokeiluun, jossa suojaliivejä testataan metsästyskoirilla.

– Ryhdyin vastuullisena metsästäjänä miettimään, miten voin itse vaikuttaa siihen, että koiran henki on turvassa, jos se kohtaa suden.

Terttu Ruotsalainen metsässä Tassu koiransa kanssa. Koiralla on päällää piikeillä varustettu susiliivi.
Terttu Ruotsalaisen mukaan Varpaisjärvellä on tehty useita susihavaintoja. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Kainuun riistakeskuksen suunnittelijan Mari Tikkusen mukaan kokeilussa selvitetään, soveltuuko ruotsalainen liivi suomalaiseen maastoon ja metsästykseen.

– Mukana on erilaisia koiria, jotta nähdään, miten liivi toimii erirotuisilla, -kokoisilla ja -muotoisilla koirilla.

Kokeiluun osallistuu yhteensä 200 koirakkoa ympäri maata. Suurin testaajajoukko on Itä-Suomessa, jossa myös susihavaintoja on eniten.

Suomen riistakeskuksen suunnittelija Mari Tikkunen koiransa kanssa lumisessa metsässä.
Suunnittelija Mari Tikkusen mukaan kokeilun tavoitteena on saada käyttökokemuksia suojaliivin soveltuvuudesta Suomen oloihin. Kuva: Mari Tikkunen

Koiravahinkojen määrä lisääntynyt

Suojaliiville on tilausta, koska susien aiheuttamat koiravahingot ovat viime vuosien aikana pääsääntöisesti lisääntyneet.

Sudet aiheuttavat vuosittain keskimäärin noin 50 koiravahinkoa. Viimeksi hukka peri metsästyskoiran viikonloppuna Sonkajärvellä.

Liivejä on testattu jo Ruotsissa, missä piikkien todettiin suojaavan koiria tehokkaasti susilta.

– Ruotsissa on sattunut piikkiliivejä käyttäneelle koirille vähemmän vahinkoja, ja koira on yleensä selvinnyt tilanteesta, Tikkunen toteaa.

Suomessa kokeilussa on kahdenlaisia liivejä, joissa on teräspiikkien lisäksi viilto- ja piikkisuoja. Toisessa liivityypissä on mukana myös kellukkeet, jotka auttavat koiraa, jos se joutuu veteen.

Katso video, mistä susisuojaliivissä on kyse. Video: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Aiemmin kokeiltu myös chilijauhetta

Koiralle suunniteltuja suojaliivejä on kokeiltu aiemminkin. Esimerkiksi Nurmeksessa testattiin kahdeksan vuotta sitten Jussi Aron kehittelemiä liivejä, joihin oli asennettu chilipippuripommeja.

Liivien ideana oli se, että jos susi hyökkää koiran kimppuun, sen hammas osuu patruunaan, jolloin suden suuhun ja kuonoon roiskahtaa vahvaa chilipippuria.

Mäntyharjulainen Jussi Aro sovittaa kehittämäänsä susien hyökkäyksiltä suojaavaa suojaliiviä Minka-koiralle.
Mäntyharjulainen Jussi Aro kehitteli chilipippurilla ladatun suojaliivin jo vuonna 2014. Kuva: Pertti Huotari / Yle

Ruotsissa on testattu myös sähköä hyödyntäviä suojaliivejä. Liivit antavat sudelle sähköiskun, jos se yrittää purra koiraa.

– Sähkön toiminnassa voi olla esimerkiksi sateella vähän epävarmuuksia, Tikkunen kertoo Ruotsista kuulemistaan käyttökokemuksista.

Toiveena suojaliivin yleistyminen

Varpaisjärveläinen Terttu Ruotsalainen kertoo odottavansa jännityksellä, alkaako liiviin tarttua metsässä paljon roskia. Hän kuitenkin kehuu liiviä jo nyt, vaikka kokeilu on vasta alussa.

– Luulen, että kun susi tuohon iskee, niin aika kipeästi käy hampaisiin, hän virnistää.

Terttu Ruotsalainen kiinnittää susiliiviä Tassu koiralleen.
Terttu Ruotsalainen uskoo, että suojaliivistä on tositilanteessa hyötyä Tassulle. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Mari Tikkunen puolestaan toivoo, että jos liivi osoittautuu hyväksi, sen käyttö voisi yleistyä Suomessa.

Hänen mukaansa Ruotsissa lääninhallitukset maksavat jo nyt osan melko kalliiden suojaliivien hankintahinnasta.

– Toivotaan, että tulevaisuudessa Suomessakin valtio kannustaa omalla panoksellaan koiran suojaukseen.

Susisuojaliivikokeilu on osa SusiLife-hanketta. Kokeilu päättyy ensi vuoden helmikuussa.

Tassu beagle susiliivit päällään.
Vahvatekoisessa liivissä on yhteensä 40 piikkiä, jotka ovat kolme senttiä pitkiä. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle