Pikkukunnan rehtori huolestui perheiden omista lomista: oppilas jää vääjäämättä muista jälkeen – kerro omista kokemuksistasi

Oppilaille haetaan parinkin viikon ylimääräisiä poissaoloja kouluvuoden aikana. Ruskolaiskoulun rehtori toivoo, että syynä on raha eikä välinpitämättömyys koulua kohtaan.

Mies seisoo koululuokassa kahden oppilaan edessä. Oppilaat istuvat pulpeteissa.
Rehtori Jyrki Anttilan mukaan Ruskon kunta pyrkii laskemaan koulupoissaolojen määrää 20 prosentilla alkaneen kouluvuoden aikana. Kuva: Tarja Hiltunen / Yle
  • Vesa-Matti Ruuska
  • Tarja Hiltunen

Oppilaiden runsaat poissaolot huolestuttavat kahta ruskolaiskoulua johtavaa rehtoria.

Turun kupeessa sijaitsevassa pienessä kunnassa poissaolojen määrä nousi korona-aikana tuntuvasti, eivätkä ne vieläkään ole laskeneet sitä edeltäneelle tasolle.

Perusopetuslakiin tulleen muutoksen mukaan koulujen on seurattava oppilaiden poissaoloja ja puututtava niihin.

Koulusta ollaan pois muun muassa sairauksien, harrastusten ja perhesyiden takia, mutta yksi merkittävä poissaolojen syy Ruskolla on loma-aikojen ulkopuoliset lomat.

– Meillä on valtava määrä oppilaita poissa koulusta ihan vain lomien takia, sanoo Hiidenvainion ja Kirkonkylän koulujen rehtori Jyrki Anttila.

Anttila kertoo hyväksyneensä jo tämän syksyn aikana 25 loma-anomusta, joiden kesto on ollut viikosta kahteen.

Ruskolla rehtorin hyväksyttäväksi tulevat vain yli viiden päivän poissaolot, lyhyemmät lomat hyväksyy opettaja.

Ulkomaanmatkat ovat tyypillisesti kalliimpia koulujen loma-aikoina, esimerkiksi syys- tai talvilomaviikoilla.

Onko loma-aikojen ulkopuolisten matkojen syynä raha vai välinpitämättömyys koulunkäyntiä kohtaan?

– Haluaisin uskoa, että se on rahakysymys, ja koulua edelleen arvostetaan, Anttila sanoo.

Kouluissa puututaan entistä herkemmin oppilaiden poissaoloihin
Ruskon Kirkonkylän ja Hiidenvainion koulujen rehtori Jyrki Anttila muistuttaa Tarja Hiltusen haastattelussa, että koulunkäynti on lapsen työtä ja se pitää asettaa etusijalle.

Oppilas jää lomilla muista jälkeen

Ruskon Hiidenvainion ja Kirkonkylän koulujen rehtori Jyrki Anttilan mukaan pitkän loman mielekkyydestä keskustellaan huoltajien kanssa, mikäli lapsella on valmiiksi haasteita oppimisessa.

Loma-anomukset hyväksytään kuitenkin käytännössä aina.

– Loma on lapsellekin tärkeää. Hyvinvointi voi kuitenkin kääntyä päälaelleen, kun lapsi on jäänyt vääjäämättä opetuksesta jälkeen. Siinä on aikamoinen kiriminen, Anttila sanoo.

Ruskon naapurissa Turussa oppilaiden poissaolot ovat kääntyneet viimein laskuun.

Harjoitusleireistä ja etelänmatkoista johtuvien poissaolojen osuus on Turussa kutakuinkin ennallaan, mutta monikielisten perheiden kotimaahan suuntautuvat matkat ovat jonkin verran lisääntyneet, kertoo perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen.

– Tämä on tietysti ymmärrettävää, että muutaman päivän vierailu sukulaisten luona ei ole mielekäs, mikäli kohde on kaukana, Tuominen sanoo.

Monikielisten perheiden lapsilla pitkä loma voi vaikuttaa Tuomisen mukaan myös suomen kielen oppimiseen. Mikäli pitkä poissaolo yhdistyy kesälomaan, voi monikielisen perheen lapsi olla poissa suomenkielisestä ympäristöstä pisimmillään kuukausia.