Suunnistajat ja järjestäjät koeponnistavat Mikkelin Jukolan viestiä tulevana viikonloppuna

Esi-Jukolan kilpailuun osallistuu noin 900 suunnistajaa. Varsinainen Jukolan viesti järjestetään Mikkelissä ensi kesänä.

En orienterare stämplar.
Vuoden 2024 Jukolan ja Venlojen viestit järjestettiin Kauhavalla. Arkistokuva. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures
  • Minna Matintupa

Suunnistajat valmistautuvat jo Mikkelin ensi kesän Jukolan viestiin. Kilpailun järjestäjien mukaan valmistelut ovat hyvässä vauhdissa.

Yksi välietappi on tulevana viikonloppuna. Lauantaina ja sunnuntaina Mikkelin Otavassa testataan ensi kesäkuun kisojen järjestelyjen toimivuutta Esi-Jukolan kilpailussa.

Lauantaina kilpaillaan kansallinen keskimatkan kilpailu ja sunnuntaina Viestiliigan 5. osakilpailu. Viikonvaihteen kisaan on ilmoittautunut noin 900 suunnistajaa.

Kilpailun suosiota selittää se, että viikonlopun kisamaaston on kerrottu olevan tyyliltään ja maantieteellisesti hyvin samankaltainen kuin varsinaisessa Mikkeli-Jukolassa ensi kesänä.

Otavan kilpailualue sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä ensi kesän kilpailumaastoista. Esi-Jukolan kilpailunjohtajana ja Mikkeli-Jukolan järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimiva Juho Siikilä uskoo, että esikilpailuun osallistumisesta on selvää etua suunnistajille.

Savolaiseen maastotyyppiin tutustuminen kiinnostaa nyt myös kansainvälisiä suunnistajia, sillä ensi kesänä järjestetään suunnistuksen MM-kilpailut Kuopiossa. Esi-Jukolaan onkin ilmoittautunut kilpailijoita muun muassa Japanista.

– En tiedä tarkkaan, kuinka monesta maasta suunnistajia on, mutta joka tapauksessa tulossa on kansainväliset kilpailut. Ulkomaalaisille on tosi arvokas mahdollisuus päästä kokeilemaan ja tutustumaan savolaiseen maastoon, Siikilä sanoo.

Varsinaiset Jukolan ja Venlojen viestit kisaillaan Mikkelin Tikkalassa ensi kesäkuun puolivälissä. Vuoden suurimpaan suunnistustapahtumaan osallistuu noin 20 000 kilpailijaa.

Juttua päivitetty 23.8. klo 9.10 Juho Siikilän kommenteilla.