Moni ulkomaalainen on maksanut kotimaassaan jättisummia päästäkseen ammattikoulutukseen tai lukioon Suomeen. Ulkomaalaisopiskelijoiden määrä kasvaa joka vuosi, mutta ilmiöön liittyy myös isoja eettisiä ongelmia.
Tässä jutussa kerromme, kuinka Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria järjesti 43 myanmarilaista Suomeen vuonna 2022. Riveria on vain yksi monista opiskelijoita tuoneista tahoista. Sen toiminta kuvastaa kuitenkin hyvin ulkomaalaisopiskelijoiden houkuttelemiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä.
Yksi tulijoista on 35-vuotias Nyi Nyi Aung. Hän maksoi 10 000 Yhdysvaltain dollaria lähtökoulutuksesta, joka sisälsi verkko-opetusta iltaisin muun muassa suomen kielestä ja hoitoalasta.
Aungin mielestä koulutusmaksu oli kallis. Hän kertoo maksaneensa summan säästöillään, jotka hankki sairaanhoitajana Singaporessa.
Rehtorit tunsivat toisensa
Opiskelijoiden maksut peri Myanmarissa toimiva Shin Rai International Vocational Institute (SRIVI), jonka rehtori Kyösti Timonen on aiemmin ollut Riverian rehtori.
Oliko valmennus edellytys opiskelupaikalle Suomessa?
– Lähtövalmennus oli ehdoton kielen ja kulttuurin ymmärtämisen takia, Timonen perustelee sähköpostitse.
SRIVI maksoi verkko-opetuksesta Riveria koulutuspalvelut -yhtiölle, joka on Riverian tytäryhtiö.
Riverian nykyinen rehtori Esa Karvinen kertoo SRIVIn valikoituneen yhteistyötahoksi sattumalta.
Karvinen ei pidä opiskelijoilta perittyä valmennusmaksua kohtuuttomana sillä annettuihin palveluihin nähden.
– Koulutus ei ole ilmaista tänä päivänä. Tämä ei ole ollut iso bisnes tytäryhtiölle.
Ministeriö perää vastuullisuutta oppilaitoksilta
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) halusi Riverialta lisäselvityksiä järjestelystä. Ministeriö kysyi muun muassa, miten koulutusta on järjestetty Myanmarissa, mistä opiskelijat ovat maksaneet ja millaista oli järjestäjätahojen keskinäinen rahaliikenne.
Yksi kysymys kuului, olivatko opiskelijoilta perityt maksut Riverian mielestä kohtuullisia ”huomioiden Myanmarin tulotaso ja lähihoitajien palkkataso Suomessa”.
– Kun koulutus tapahtuu veronmaksajien rahoilla, koulutuksen järjestäjän pitää huolehtia, ettei ulkomaisilla kumppaneillakaan tapahdu hyväksikäyttöä, ylijohtaja Petri Lempinen OKM:stä toteaa.
Riverian selvityksen käsittely on ministeriössä yhä kesken.
Suomalaisilla korkeakouluilla on yhteinen eettinen ohjeistus kansainvälisille koulutusagenteille, jotka välittävät opiskelijoita. Toisen asteen oppilaitoksilla vastaavaa ei vielä ole, mutta ministeriö on ohjeistanut oppilaitoksia vastuullisesta rekrytoinnista.
Opiskelijoiden piti allekirjoittaa vakuutus
Riverian järjestämä lähihoitajakoulutus myanmarilaisille alkoi Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyskuntayhtymän yksiköissä.
Sote-kuntayhtymän silloinen toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen kertoo, että yhtymä asioi vain Riverian kanssa, eikä maksanut mitään saamistaan oppisopimushoitajista.
– Riveria hoiti kaiken yhteistyön Myanmariin päin.
Sote-kuntayhtymä sai Riverialta tulijoiden allekirjoittamat vakuutukset, että he pystyvät vastaamaan koulutuksensa kustannuksista ”ilman, että siitä aiheutuu minulle tai minun läheisilleni kohtuuttomia taloudellisia sitoumuksia enkä ole ottanut koulutukseen opintolainaa kotimaassa.”
Osa tätä juttua varten taustatietoja antaneista pitää myanmarilaisilta perittyjä maksuja hyväksikäyttönä.
Hyvinvointialue ei rahasta opiskelijoita
Riveriasta valmistuneet myanmarilaiset ovat työllistyneet Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle. Hyvinvointialueen Henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen kertoo, että vain tulijoiden heikko suomen taito on tuottanut vaikeuksia.
Hyvinvointialue tarvitsee ulkomailta palkattavia hoitajia korvaamaan eläköityviä hoitajia, mutta henkilöstöjohtaja korostaa eettistä rekrytointia. Myös Manninen uskoo, että myanmarilaisia käytettiin taloudellisesti hyväksi.
Tänä vuonna hyvinvointialue saa yli sata oppisopimushoitajaa ulkomailta. Kosovolaisista hyvinvointialue maksoi Riverialle noin 6 000 euroa jokaisesta opiskelijasta. Filippiiniläiset saapuvat julkisen sektorin henkilöstöpalveluyrityksen kautta, mikä on muutamia tuhansia euroja kalliimpaa opiskelijaa kohti.
– Edellytämme, että he eivät joudu maksamaan mitään, vaan työnantajana maksamme palveluntuottajalle tietyn rahasumman per henkilö. Sen pitää kattaa kaikki koulutus, mitä he siellä saavat, henkilöstöjohtaja linjaa.
Riveria lopettaa kansainvälisen rekrytoinnin
Rehtori Esa Karvisen mukaan Riverian tytäryhtiö ei enää järjestä hoitajaopiskelijoita Suomeen, vaan keskittyy tutkintokoulutukseen.
– Tällä hetkellä meille tulevat kansainväliset opiskelijat ovat tasa-arvoisessa asemassa suhteessa muihin opiskelijoihin. Jos he pääsevät opiskelemaan esimerkiksi sosiaali- ja terveysalaa, koulutus on heille maksuton, Karvinen vakuuttaa.
Kaikki tahot kiittelevät myanmarilaisten opiskeluintoa ja työpanosta.
Nyi Nyi Aung valmistui lähihoitajaksi viime keväänä ja käy töissä vanhusten hoitokodissa.
– Minä tyytyväinen Liperissä, minä työpaikassa, tuumaa oleskeluluvan viideksi vuodeksi saanut mies ja lähtee viemään asukasta takaisin sisälle.