Stora Enso epäilee toista sääntö­rikkomusta raakkupurolla Kainuussa – hakkuut alueella on jo lopetettu

Kyseessä on eri kohde kuin Hukkajoki. Kainuun ely-keskus aikoo tehdä kohteeseen tarkastuskäynnin ja arvioida mahdollisia toimenpiteitä.

Kuvattu ylhäältä päin Hukkajoen kunnostustöitä
Suomussalmen Hukkajoella kuoli tuhansia suojeltuja jokihelmisimpukoita eli raakkuja Stora Enson metsäkoneiden ajettua Hukkajoen yli. Hukkajoella on nyt käynnissä ennallistamistyöt. Kuva: Rami Moilanen / Yle
  • Nuutti Ruokangas
  • Henna Korkala

Stora Enso on tehnyt tänään ilmoituksen Kainuun ely-keskukselle tapauksesta, jossa Stora Enson tiedotteen mukaan on syytä epäillä, että puroa on ylitetty vastoin ohjeita. Kyseisellä purolla elää raakkuja.

Stora Enson viestintäjohtaja Ingrid Peura vahvistaa, että kyseessä on eri kohde kuin Hukkajoki.

– Tässä on syytä epäillä, ettei puron ylityksessä ole noudatettu ely-keskuksen eikä Stora Enson omia ohjeita, Peura kertoo.

Raakkujen esiintymätiedot ovat salassa pidettävää tietoa, joten tarkkaa sijaintia Peura ei kerro. Ilmoitus on kuitenkin tehty Kainuun ely-keskukselle, eli kyseinen puro sijaitsee Kainuun elyn toiminta-alueella.

Ely-keskus tarkastaa kohteen

Kainuun ely-keskus tiedottaa tekevänsä uuteen kohteeseen tarkastuskäynnin ja arvioivansa mahdollisia toimenpiteitä.

Kainuun ely-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Sari Myllyoja kertoo, että tarkastuskäynti tehdään todennäköisesti ensi viikolla.

Myllyojan mukaan kyseisessä hakkuukohteessa ei ole tällä hetkellä toimintaa käynnissä. Hänkään ei kerro, missä tutkittava kohde sijaitsee.

Stora Enson Peura ei kommentoi sitä, onko tuoreessa tapauksessa sama urakoitsija kuin Hukkajoella.

– Tällaisia tietoja ei ole nyt käytettävissä. Asiasta on ilmoitettu viranomaiselle.

Stora Enso on keskeyttänyt hakkuut kaikissa Suomen kohteissa, joihin liittyy esimerkiksi luonnonsuojeluun liittyviä rajoituksia.

Stora Enso kertoo arvioivansa käynnissä olevien hakkuiden lisäksi myös päättyneitä hakkuita herkissä luontokohteissa.

Poliisi tutkii Hukkajoen tapausta

Stora Enson työmaalla Suomussalmella paljastui elokuun puolessavälissä ympäristövahinko, kun metsäkoneilla oli ajettu satoja kertoja rauhoitetun Hukkajoen ylitse.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä luonnonsuojelurikoksena. Tiistaina uutisoitiin, että poliisilla on tapauksessa useita epäiltyjä.

Sekä Stora Ensolla että maanomistajalla oli tieto hakkuutyömaan läheisestä raakkujoesta sekä ohjeet siitä, ettei jokea saa ylittää metsäkoneilla. Stora Enso on kertonut selvittävänsä, miksi ohjeistuksia ei ole noudatettu.

– Hakkuukohteiden tarkastusta ja sisäistä tutkintaa tehdään Stora Ensossa ripeästi, yhtiö kertoo tuoreessa tiedotteessa.

Hukkajoen kunnostustöitä tehdään Metsähallituksen johdolla nyt toista viikkoa.