Selen Ahishalin mukaan kaverit tukevat ja auttavat nousemaan pimeydestä valoon.
Ihmissuhteet

Selen ja 30 ystävää

Kymmenien ihmisten ystäväporukka on opettanut jäsenilleen sen, että ystävyyssuhteet ovat jokaisen vastuulla.

Teksti:Maija Virtanen
Kuvat:Tommi Lipponen

Tämä juttu on osa Hyvin sanottu -keskustelufestivaalia, joka järjestettiin Lahdessa 27.–28.9.

Selen Ahishalille, 29, ystävyys merkitsee ennen kaikkea rakkautta ja luottamusta. Se merkitsee myös ehdotonta hyväksyntää.

– Sellaista hyväksyntää jokaisen pitäisi saada omalta perheeltään, mutta varsinkin ystäviltään eli perheeltä, jonka on itse valinnut.

Ahishali tuottaa BFF-podcastia parhaan ystävänsä Emilia Aaltosen kanssa. Ahishali on myös vaikuttaja sosiaalisessa mediassa, ja hänellä on digimarkkinointiyritys.

Kolme nuorta naista katsoo läppäriä iloisina.
Emilia Aaltonen, Selen Ahishali ja Juuli Rönkä ovat ystäviä ja työkavereita. Kuva: Tommi Lipponen

Ahishalilla on laaja ystäväpiiri, joka koostuu eri-ikäisistä ja -taustaisista ihmisistä. Hänellä on kymmenkunta erityisen läheistä ystävää, mutta laajempaan ystäväporukkaan kuuluu 30 ihmistä.

– Teini-iästä alkaen noin 26-vuotiaaksi asti minulla oli sama ystäväporukka. Korona-aikaan osa heistä alkoi seurustelemaan ja laaja ystäväporukka alkoi rakentumaan.

Iso ystäväpiiri tekee paljon yhdessä, kuten matkustelee, urheilee ja juhlii. He pitävät tiiviisti yhteyttä chat-ryhmien kautta.

Selen Ahishali uskookin, että merkittäviä ystävyyssuhteita voi löytyä elämän eri vaiheissa.

Mustahiuksista naista meikataan.

– En tiedä, oliko se korona, kun nuoret ihmiset kokivat yksinäisyyttä, mutta silloin meistä tuli erottamattomat. Joka viikko järjestetään jotain yhteistä.

Selen Ahishalille yhteisöllisyys on ollut aina tärkeää. Sen hän oppi lapsuuden perheessään. Ahishalin perhe kokoontui joka ilta syömään yhdessä ja lomat vietettiin perheen kesken matkustellen. Ahishali ei koskaan teininä kokenut, että hänellä olisi ollut tarvetta irrottautua perheen yhteisistä hetkistä.

– Kaikki perheenjäseneni ovat erilaisia, mutta meillä on samanlainen huumori – ja kaikki rakastavat sarkasmia. Meillä kaikilla on positiivinen asenne elämään, ja naurua on paljon.

Ystävyys on jokaisen omalla vastuulla.

Ahishali on syntynyt ja asunut Helsingissä koko elämänsä. Ahishalilla on myös pikkusisko, jonka kanssa hän on hyvin läheinen.

– Vanhempani muistuttivat usein meitä pitämään siskon kanssa huolta suhteestamme, koska kuten he sanoivat, kun heistä aika jättäisi, meillä olisi vain toisemme.

Ahishali uskookin, että juuri yhteisöllisyys voisi auttaa moniin yhteiskunnan haasteisiin, kuten syrjäytymiseen ja masennukseen.

Juuli Rönkää ja Selen Ahishalia naurattavat Ahishalin hiustenlaittotaidot.

Selen Ahishali kertoo, että kolmenkymmenen hengen porukan ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaatii kaikilta joustavuutta, ymmärrystä ja hyviä kommunikaatiotaitoja.

Lisäksi jokaisen ystäväporukasta täytyy osallistua ja tehdä aloitteita. Ei pidä odottaa aina kutsua, vaan joskus täytyy itse olla se, joka kutsuu toisia aktiviteetteihin ja tapahtumiin.

Tässä porukassa saa koko ajan viettää jonkun syntymäpäiviä.

– Kukaan ei voi elää puolestasi tai rakentaa ystävyyssuhdettasi. Ystävyyden eteen tulee nähdä vaivaa. Ystävyys on jokaisen omalla vastuulla.

On myös tärkeä ymmärtää, että kaikki eivät voi aina osallistua kaikkeen. Välillä ihmiset valitsevat levon tai omat menot yhteisten tapahtumien sijaan ja sekin on kaikkien hyväksyttävä.

– Itsekin olen joutunut opettelemaan työuupumuksen jälkeen sanomaan välillä, että jäänkin mieluummin kotiin, jos vaikka väsyttää töiden jälkeen.

Valokuvaajanainen salamavalon vieressä osoittaa kuvattaville sormella.
Juuli Rönkä toimii kuvaajana myös Selen Ahishalin yrityksessä. Kuva: Tommi Lipponen

Ahishalin iso ystäväporukka ei tietenkään vietä kaikkea vapaa-aikaansa yhdessä. He jakautuvat pienempiin ryhmiin kiinnostuksen kohteidensa mukaan.

Yhteistä on, että kaikki käyttävät chatteja sopiakseen yhteisistä jutuista: on esimerkiksi urheiluryhmät eri liikuntaharrastajille, leffailtaryhmä, mökkireissuryhmä ja niin edelleen. Näin ihmiset voivat osallistua niihin asioihin, jotka heitä eniten kiinnostavat.

– Koko ajan joku ryhmässä viettää syntymäpäiviään. Silloin juhlia varten perustetaan uusi tapahtuma-chat. Sitten kun tulee festareita tai matkoja, niille perustetaan omansa.

Kaksi nuorta naista poseeraa valokuvaajalle studiossa.
Emilia Aaltonen arvostaa Selen Ahishalissa luotettavuutta. Kuva: Tommi Lipponen

Iso kaveriporukka tarjoaa laajan tukiverkoston. Tämä vahvistaa entisestään yhteisöllisyyden tunnetta.

– Porukassamme on aika paljon yrittäjiä ja vaikuttajia. Jos esimerkiksi joku järjestää julkisen tapahtuman, muut osallistuvat ja mainostavat sitä näkyvästi.

Selen Ahishalin ystävät kertovat, mikä tekee Selenistä hyvän ystävän.

Ahishali muistuttaa, että ihmiset ovat erilaisia ja toimivat ja reagoivat tavoillaan. Ystävien kesken sitä pitää sietää. Ystävälle voi tarjota tukea ja uusia näkökulmia, mutta jokaisen tulee tehdä omat päätöksensä ja omat virheensä. Ehdoton rakkaus on toisen kaikkien puolien hyväksymistä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että saisi käyttäytyä miten hyvänsä. Kerran Ahishali sai korjaavaa palautetta ystävältään. Hän otti sen vakavasti.

Kolme nuorta naista iloisina valokuvastudiotaustan edessä poseeraamassa lähekkäin.
Juuli Rönkä, Selen Ahishali ja Emilia Aaltonen ovat olleet ystäviä yli kymmenen vuotta. Kuva: Tommi Lipponen

– Olin voinut huonosti eron jälkeen ja muutuin itsekkäämmäksi. Emilia huomautti minulle siitä suoraan. Kaverit tukevat ja auttavat nousemaan pimeydestä valoon. Joskus se tarkoittaa suoraan sanomista.

Jos ja kun joku ystävä sitten tekee virheen tai jos syntyy konflikteja, anteeksi antamalla antaa myös uuden mahdollisuuden ystävyydelle.

– Joskus täytyy olla hiljaa ja antaa toisen oppia itse. Ystäville täytyy antaa tilaa ja mahdollisuuksia kasvaa.

Selen Ahishali puhui ystävyydestä perjantaina 27.9. Hyvin sanottu -keskustelufestivaalilla Lahdessa. Mukana keskustelussa ovat myös Gasellien Pekka ”Päkä” Salminen ja Nuppu Oinas. Keskustelu on katsottavissa Yle Areenassa.