Kokoomus toistaa kantansa, että se on puolueena valmis lisäsopeutuksiin, jos taloustilanne sitä vaatii.
Puolueen kesäkokoukseen Kuopiossa osallistunut eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen (kok.) totesi, ettei työtä talouden korjaamiseksi voida jättää kesken.
Taloudesta puhunut Marttinen oli sitä mieltä, että muutos parempaan on jo tapahtumassa.
Hallitus sopi ohjelmassaan kuuden miljardin euron sopeutuksista. Viime keväänä päätettiin kolmen miljardin lisätoimista hallitusohjelmassa sovittujen lisäksi.
Hän painotti puheessaan, että ensi viikolla alkavan budjettiriihen tärkein tavoite on toimeenpanna tähän mennessä päätetyt säästötoimet.
Hallitus sopii tulevassa riihessä esityksestä ensi vuoden budjetiksi.
– Tämän budjettiriihen keskiössä on hallituksen päätösten toimeenpaneminen, Marttinen sanoi puheessaan.
Hän ei suostunut avaamaan tarkemmin sitä, mistä kokoomus olisi valmis säästämään.
– Valtiovarainministeriön budjettiosasto tekee hyvää taustavalmistelua ja niiden pohjalta tehdään vastaavasti päätöksiä, hän kommentoi medialle puolilta päivin.
Jos julkisen talouden alijäämät kehittyvät huonosti, tarve uusille säästöille voi tulla vielä hallituksen pöydälle myöhemmässä vaiheessa, Marttinen toteaa.
Jo sovituista ja tehdyistä sopeutuksista huolimatta valtion ensi vuoden budjetti on pahasti alijäämäinen.
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) loppukesän ehdotuksessa alijäämää on 12,2 miljardia euroa. Purran budjettiehdotus on kokonaisuudessaan noin 88 miljardia euroa.
Purra kertoi, että hallitus tekee korvaavia säästöjä, joilla aiemmin sovittuun yhdeksän miljardin sopeutukseen päästään. Osa aiemmista säästöpäätöksistä ei tuota odotettuja säästöjä.
Kuopiossa ja Joensuussa vierailevan pääministeripuolueen riveistä kuultiin suoraa kritiikkiä suurinta oppositiopuolue SDP:tä kohtaan. Opposition talous- ja verolinja ei ole miellyttänyt kokoomuksen ryhmäjohtajaa.
– SDP on jatkanut oppositiossa Marinin tulipunaisella talouspolitiikan linjalla.
Marttinen syytti oppositiota jarruttelusta säästöjen ja uudistusten tekemisessä. Kokoomus ja SDP kamppailevat kärkipaikasta viimeisimmissä kannatusmittauksissa.