Kokkolan Venetsialaiset keräsi ennätysyleisön tapahtumapuistoon

Sateesta huolimatta venetsialaisia juhli perjantaina ja lauantaina Kokkolan keskustan tuntumassa 14 000 kävijää.

Yleisöä musiikkitapahtumassa.
Kokkolan tapahtumapuistossa juhlaa tähdittivät muun muassa Arppa, Käärija, Kuumaa ja Mirella. Kuva: Wegevision
  • Iina Kluukeri

Kokkolan Venetsialaiset veti ennätysyleisön tapahtumapuistoon viikonloppuna.

Tapahtuma keräsi perjantaina ja lauantaina yhteensä 14 000 kävijää. Määrä on 2 000 enemmän kuin viime kesänä.

Sateinen sää ei pilannut juhlijoiden intoa.

Venetsialaisten iltajuhlan vetovastuu siirtyi kolme vuotta sitten Kokkolan kaupungilta Osuuskauppa KPO:lle, Sokos Hotel Kaarlelle.

Tapahtumajärjestäjän mukaan artistikattauksen suuntaaminen nuoremmalle väellä kannatti.

– Venetsialaiset on kasvanut tänä vuonna Kokkolan seudun isoimmaksi tapahtumaksi, sanoo hotellinjohtaja Jaki Silvennoinen tiedotteessa.

Venetsialaisjuhlaa tähdittivät muun muassa Arppa, Käärijä, Isac Elliot, Kuumaa sekä lauantaina puiston lähes täyteen vetänyt poptulokas Mirella.

Tapahtuma-alueelle pääsivät myös alle 18-vuotiaat. Täysi-ikäisille suunnatut anniskelualueet olivat erikseen.