Näkyykö Lappi mediassa sellaisena kuin se on vai myykö Lapissa vain eksotiikka ja riitely? Näin vastaavat päätoimittajat

Kuusi päätoimittajaa kertoo, miten Lappi näkyy mediassa ja miten media näkyy Lapissa. Osa heistä sanoo, että Lappi-kuvassa on edelleen liikaa eksotiikkaa ja liian vähän arkea.

Erilaisia lappikliseitä koottuu samaan juttuun.
Mediavaikuttajien mielestä etelän tiedotusvälineet tarjoavat liian eksoottista ja yksisilmäistä kuvaa Lapista. Kuva: Arkisto / Yle
  • Jyri Tynkkynen

Yle Lappi lähestyi eri medioiden päätoimittajia Lapissa ja Helsingissä Lapin uutismedian päivän alla ja esitti heille kysymyksiä Lapin näkyvyydestä mediassa ja median näkyvyydestä Lapissa. Vastaukset olivat suhteellisen kriittisiä, kuten päätoimittajilta on lupa odottaa.

Lähdetään liikkeelle siitä, onko Lapissa tarpeeksi medioita ja toimittajia.

Kalevan päätoimittaja ja entinen Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen sanoo suoraan, että Lappiin ja Pohjois-Suomeen laajemminkin on syntynyt ”uutiserämaita” eli alueita, joista kukaan ei raportoi säännöllisesti. Kokkonen on huolissaan laajemminkin journalismin aseman ja julkisen vallan käytön seurannan heikkenemisestä.

Ainoan puhtaasti valtakunnallisen median edustaja eli Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski taas suhtautuu asiaan vähän positiivisemmin. Kalliokosken mukaan paikallinen media on Lapissa pysynyt elinvoimaisena, vaikka maakunnallisella tasolla onkin taloushuolia.

Kalliokosken mukaan median toimintamahdollisuuksista pitää kuitenkin olla huolissaan yleisesti, sillä se on osa kansanvaltaisen ja sivistyneen yhteiskunnan toimintaa.

Meri-Lapissa ilmestyvän kaupunkilehden, Lounais-Lapin päätoimittaja Matti Nikkilä nostaa esille tasapainoilun kannattavuuden ja toimittajien määrän välillä.

– Demokratian kannalta toimittajien määrän väheneminen huolestuttaa. Toisaalta median sisältöjen myyminen on liiketoimintaa. Kuinka voisimme lisätä toimittajien ja medioiden määrää niin, että kaikille riittäisi rahaa palkkaan?

Uuden Rovaniemen päätoimittaja Veera Vasara uskoo, että Lapissa saattaa olla medioita vielä riittävästi, ainakin keskusalueilla. Mediayhtiöiden säästötoimet näkyvät kuitenkin Vasaran mukaan erityisesti kulttuurijournalismissa.

– Tässä Lappi uhkaa jäädä tyhjiöön, kun paikallinen kulttuurijournalismi on vähentynyt eikä valtakunnallisessa mediassa riitä resursseja Lapin kulttuurin käsittelyyn.

Uuden Rovaniemen päätoimittaja Veera Vasara seisoo Lordinaukiolla.
Uuden Rovaniemen päätoimittaja Veera Vasara on huolissaan erityisesti kulttuurijournalismista. Kuva: Jyri Tynkkynen / Yle

Tarjoaako media vääristyneen kuvan Lapista?

Lapista perinteisesti valikoituu valtakunnalliseen mediaan aiheita, jotka tarjoavat eksotiikkaa: sadut, tontut, joulupukki, porot, revontulet ja hillat myyvät juttuja. Toisaalta otsikoihin päätyy Lapista myös paljon aiheita, joissa on voimakasta vastakkainasettelua ja riitaa.

Vain osa päätoimittajista sanoo, että tilanne on parantunut viime vuosina.

Kalevan Antti Kokkonen katsoo, että etelän media hakee edelleen jossain määrin ylikorostuneesti aiheita, joissa on eksotiikkaa tai voimakasta vastakkainasettelua. Lappilainen media suoriutuu Kokkosen mukaan tässä selvästi paremmin: se heijastelee lappilaisten elämää todemmin.

Suomen Kuvalehden Matti Kalliokoski kokee, että puolivillainen eksoottisuus on vähentynyt journalistisessa sisällössä, kun keskustelu aluetaloudesta, raaka-aineista, liikenneratkaisuista ja saamelaisväestön asemasta on ollut vilkasta.

– Vaikka esimerkiksi metsäkeskustelu voi tuntua repivältä, sen kautta käsitellään kuitenkin monia yhteiskunnan muutoksen kannalta tärkeitä kysymyksiä.

Lounais-Lapin Matti Nikkilä myös katsoo, että median antama kuva Lapista on usein melko eksotisoitu.

– Eksotisoinnissa on se puoli, että Lapista muodostuva kuva ei ole välttämättä järin realistinen. Lappilaiset käyvät töissä siinä missä muutkin ja viettävät aivan tavallista arkea.

Ylen Riikka Heikkilä painottaa, että Lappi näyttäytyy mediassa eksotiikan kautta aiempaa vähemmän.

– Tämä on ennen kaikkea lappilaisen median ansiota. Yhä enemmän näkyy ja kuuluu erilaisia ihmisiä, tarinoita ja näkökulmia. On tärkeää, että esimerkiksi kasvavasta matkailusta kerrotaan myös asukkaiden arjen tai sesonkityöntekijöiden näkökulmasta.

Myös Lapin Kansan päätoimittajan Sauli Pahkasalon mukaan etelän median näkökulmissa Lappi on usein satumainen erämaa, ja palstatilaa saavat ihmiset, jotka muuttavat Lappiin.

– Etelästä katsottuna Lappi saattaa näyttää hyvin yhtenäiseltä, mutta maakunnassamme on paljon alueellisia eroja. Hienoa on se, että pohjoisesta kirjoitetaan nyt paljon. Puolustushallinnolliset ratkaisut ja Nato-yhteistyö osaltaan varmasti pitävät näkyvyyttä yllä.

Lapin Kansan päätoimittaja Sauli Pahkasalo seisoo Lordinaukiolla Llapin Kansan lehtitelineen vierellä.
Lapin Kansan päätoimittaja Sauli Pahkasalo katsoo, että Lapin koko potentiaali ei välttämättä nouse esille valtakunnallisessa mediassa. Kuva: Jyri Tynkkynen / Yle

Miten saadaan moderni Lappi näkyväksi?

Ylen kyselyyn vastanneiden päätoimittajien mielestä lappilainen arki saisi näkyä enemmän sekä paikallisessa että varsinkin valtakunnallisessa mediassa.

Siellä saisi esimerkiksi tuoda esille sellaisia nyansseja, kuin että Lapissa on mahdollista olla samaan aikaan sekä luonnonsuojelija että metsästäjä. Tai että rovaniemeläisten ja helsinkiläisten nuorten haaveet ja tavat elää eivät juurikaan eroa toisistaan.

Tai että jokin elinkeino tuo työtä ja toimeentuloa lappilaisille, mutta se aiheuttaa paikalliselle väestölle myös haittoja.

Lounais-Lapin Matti Nikkilä haluaa myös painottaa kriittistä uutisointia taloudellisista vetoaloista, mikä ei tosin päde pelkästään Lappiin.

– Kaikilla vetoaloilla on hyvät puolensa, osalla on merkittäviäkin hyötyjä. Mutta myös kriittistä suhtautumista saisi näkyä enemmän. Esimerkksi olen henkilökohtaisesti tuulivoiman lisärakentamisen puolella, mutta tuulivoimarakentamiseen liittyy myös merkittäviä maanomistus-, perinne- ja luontokysymyksiä.

Sauli Pahkasalo korostaa, että Lapin Kansa pyrkii nostamaan esille juuri arkeen liittyviä asioita, jotka koskettavat heidän lukijoitaan. Nyt tapetilla ovat erityisesti terveyspalvelut ja niiden tulevaisuus, ja niitä voisi hänen mielestään käsitellä enemmänkin.

Uutismedian liiton jäsenlehdet Lapissa
LehtiIlmestymispaikkaIlmestyy paperisena (kertaa viikossa)
Enontekiön SanomatEnontekiö½ *
InarilainenInari1
KittilälehtiKittilä1
KoillissanomatKuusamo3
Koti-LappiKemijärvi1
KuriiriRanua1
Lapin KansaRovaniemi3 **
Lounais-LappiKemi1
Luoteis-LappiKolari1
Meän TornionlaaksoYlitornio1
SompioSodankylä1
Uusi RovaniemiRovaniemi1

Lähde: Uutismedian liitto

*) Joka toinen viikko **) 17.9. alkaen

KORJATTU 6.9.24 klo 13:01 Lounais-Lappi on kaupunkilehti eikä paikallislehti tai sanomalehti, kuten jutussa aiemmin sanottiin. Sanomalehti ja paikallislehti ovat määritelmänsä mukaan maksullisia, ja kaupunkilehti jaetaan ilmaiseksi kotitalouksiin.

Kuuntele Yle Lapin iltapäivälähetys kello 14–18 Yle Areenasta. Perjantaina 6.9. siinä keskitytään täysin Lapin median päivään.