Noormarkun seurakunta saa jatkaa itsenäisenä.
Turun tuomiokapituli pyysi viime talvena seurakunnalta selvityksen siitä, voiko Noormarkku jatkaa yksin vai pitäisikö sen liittyä isompaan seurakuntaan. Samalla tuomiokapituli keskeytti Noormarkun kirkkoherran viran täyttämisen.
Selvityksen taustalla on seurakunnan taloustilanteen heikkeneminen. Seurakunnan rahoitus vähenee lähivuosina 30 000–35 000 eurolla joka vuosi.
Henkilöstö vähenee
Tuomiokapituli käsitteli torstaina seurakunnan antamaa vastausta, eikä seurakunnan yhdistämistä nyt aleta edistää. Tuomiokapituli totesi samalla, että Noormarkun kirkkoherran virkaa voidaan alkaa nyt täyttää.
Noormarkku jatkaa siis toiveensa mukaan omana seurakuntanaan, mutta taloustilanteen heikentyessä seurakunnan on pidettävä kukkaronnyörit tiukalla. Tämä tarkoittaa käytännössä henkilökunnan vähentämistä ja palvelujen karsimista muun muassa lapsi- ja nuorisotyöstä.
Henkilökunta vähenee seurakunnan selvityksen mukaan lähivuosina 11:een työntekijään, kun vielä vuonna 2022 työntekijöitä oli 16. Seurakunnassa oli kirkon tilastojen mukaan heinäkuussa 7 210 jäsentä. Viidessä vuodessa kirkkoon kuuluvien määrä alueella on vähentynyt 883 ihmisellä.
Noormarkun seurakunta on jo nyt paljon laajempi kuin vanha Noormarkun kunta. Seurakuntaan on yhdistetty Pomarkun seurakunta sekä Lavian seurakunta. Lavian seurakuntaliitoksen aikaan tämän vuosikymmenen alussa lavialaisille vakuutettiin, että liitoksen jälkeen palvelutaso ei ainakaan heikkene.
Noormarkun seurakunta kuuluu Porin seurakuntayhtymään.