Pohjanmaalla Mustasaaressa sijaitsevan Leppäkertun päiväkodin pihalta on löydetty huumausaineita sisältäviä pusseja.
Löydökset tehtiin kahtena eri päivänä: perjantaina 31. elokuuta ja keskiviikkona 4. syyskuuta.
Pussit löydettiin, kun päiväkodin henkilökunta tarkasti pihaa. Tarkastus tehdään rutiininomaisesti päivittäin ennen lasten ulkoilua.
Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen päällikkö Anna Törnroos-Mård kiittelee henkilökunnan menettelyä tilanteessa.
– Henkilökunta on toiminut nopeasti ja täysin ohjeistuksemme mukaan. He ovat heti olleet yhteydessä viranomaisiin, Törnroos-Mård toteaa Mustasaaren kunnan tiedotteessa.
Kunta on nyt tehostanut valvontaa Leppäkertun päiväkodin ympäristössä. Vartiointiliike vartioi ympäristössä useammin kuin normaalisti.
Leppäkertun päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti 1–5-vuotiaille lapsille.
Päiväkodin lasten huoltajille on tiedotettu asiasta sen jälkeen, kun kunta oli ottanut yhteyttä poliisiin tapahtumien selvittämiseksi.