Uutiskanava CNN kertoo Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön asettaneen pakotteita kymmenelle henkilölle, joiden sanotaan toimineen Venäjän vaikuttamisoperaatioissa.
Uutistoimisto Reutersin mukaan kahden heistä epäillään peiteyhtiöiden ja valehenkilöllisyyksien avulla maksaneen kymmenen miljoonaa dollaria nettivideoiden tuottamisesta Tennesseessä toimivalle Tenet Medialle.
Kanava tuottaa Youtubessa konservatiivista sisältöä. Nyt sen kolme suosittua sisällöntuottajaa sanovat olleensa väitetyn Venäjä-propagandan uhreja.
Tenet Median sisällöntuottajat Tim Pool, Dave Rubin ja Benny Johnson ovat oikeistolaisia vaikuttajia, joilla on miljoonia seuraajia.
Näkyvyyttä miljoonilla
Venäjä on pyrkinyt monin tavoin vaikuttamaan Yhdysvaltain marraskuun presidentinvaalien tulokseen ja samalla levittämään disinformaatiota Ukrainan sotaan liittyen.
Yhdysvaltain oikeusministeriö on syyttänyt Venäjää vaalivaikuttamisesta Tenet Median tapauksen johdosta.
Pool, Rubin ja Johnson vakuuttivat tietämättömyyttään Venäjä-kytköksistä keskiviikkona viestipalvelu X:ssä.
– Jos nämä väitteet osoitetaan todeksi, minua ja kollegoitani on johdettu harhaan ja olemme uhreja, Pool kirjoitti puolustukseksi.
Syytettynä eivät ole kanavan juontajat, vaan Tenet Median johtajat Lauren Chen ja Liam Donovan.
Heidän syytetään ottaneen vastaan venäläisyhtiön tarjoamaa rahaa sisällöntuottamista varten. Sovittu rahasumma oli 400 000 dollaria kuukaudessa, minkä lisäksi he saivat 100 000 dollarin bonuksen. Summalla oli tarkoitus tuottaa Tenet Medialla neljä videota viikossa, kertoo CNN.
Venäjä-mielistä propagandaa
Venäjän disinformaatio-operaation tavoitteena on Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan julkaista vaikuttajien kautta Venäjä-mielistä sisältöä ja uutisartikkeleita, joissa suositaan republikaanien presidenttiehdokasta Donald Trumpia sekä muita poliitikkoja, joiden Kreml katsoo ymmärtävän sen etuja.
Venäjän operaatiossa on muun muassa levitetty tekoälyn keksimiä valetarinoita sosiaalisessa mediassa.
– Oikeusministeriö ei aio sietää autoritaarisen hallinnon yrityksiä hyväksikäyttää maamme sananvapautta omien salaisten propagandapyrkimystensä edistämiseen, Yhdysvaltojen oikeusministeri Merrick Garland sanoi ministeriön tiedotteessa.
Yhdysvaltojen oikeusministeriö ilmoitti sulkeneensa yli 30 verkkotunnusta, joita on käytetty Venäjän vaikuttamisoperaatioissa. Ministeriön mukaan verkkotunnukset ovat toimineet Venäjän presidentinhallinnon alaisuudessa.
Yksi Venäjän propagandakoneiston vaikutusvaltaisimpia hahmoja on RT-kanavan päätoimittaja Margarita Simonyan.
Lisäksi Yhdysvaltojen ulkoministeriö on määrännyt viisumirajoituksia venäläisten valtiollisten medioiden kuten RT:n, Ria Novostin, Sputnikin ja Ruptlyn työntekijöille.
Yhdysvallat lupaa maksaa palkkion venäläistä kyberrikollisryhmää koskevista tiedoista. Palkkio voi olla tiedosta riippuen jopa 10 miljoonaa dollaria.
Putin reagoi vitsaillen
Venäjän presidentti Vladimir Putin on kuitannut Yhdysvaltojen väitteet vaalivaikuttamisesta vitsailemalla.
Putin totesi ironisesti, että hän toivoo demokraattien ehdokkaan Kamala Harrisin voittavan vaalit, sillä Harrisin nauru on niin ”tarttuva”, kertoo uutistoimisto Reuters.
Myös Donald Trump on aiemmin pilkannut Harrisin naurua ja on vaaliaseenaan pyrkinyt sen pohjalta leimaamaan hänet hulluksi.
CNN kertoo saaneensa venäläiseltä propagandakanava RT:ltä kommenttipyyntöönsä vastauksen, jossa vaalivaikuttamisväitteille irvaillaan. RT kirjoittaa ”ha ha ha ha!”, ja ”vuosi 2016 soitti ja vaati kaikki väsyneet kliseensä takaisin”.
Reutersille Venäjän valtiollinen uutiskanava RT kirjoitti: ”Kolme asiaa ovat varmoja elämässä: kuolema, verot ja RT:n sekaantuminen Yhdysvaltain vaaleihin.”