Otanmäkeen on suunnitteilla uusi datakeskus Kajaanissa.
Datakeskus olisi tarkoitus rakentaa asumattomalle alueelle, joka rajautuu Otanmäen asemakaava-alueeseen ja Kokkolantiehen jatkuen idässä Alussuon alueelle saakka. Alue rajautuu Humpinsuon ja Suurisuon turvetuotantoalueisiin.
Pääosin talousmetsästä koostuva alue on valikoitunut hankkeeseen, koska se tarjoaa kaavoitusaloitteen mukaan sopivat olosuhteet toiminnalle. Näitä ovat vakaa ja luotettava sähköverkko, soveltuva infrastruktuuri ja riittävän suuri teollisuuskäyttöön kaavoitettavaksi soveltuva alue.
Selvitysvaiheessa oleva Ylihongikon tuulivoimaosayleiskaava-alue menee osittain päällekkäin aloitteessa esitetyn aluerajauksen kanssa. Suunnittelualueen läheisyydessä on vireillä myös muita tuulivoimaosayleiskaavoja.
Kajaanin kaupunginhallitus päättää tänään tiistaina osayleiskaavoituksen valmistelun käynnistämisestä Otanmäen datakeskusaluetta varten. Esityslistalta ei käy ilmi, mikä yhtiö on hankkeen takana.
Hanketta suunnitteleva yhtiö on käynyt keskusteluja ely-keskuksen kanssa. Aloitteen mukaan yleiskaavoitettavan alueen tarkempi suunnittelu ja aluekehittäminen tulevat todennäköisesti edellyttämään ympäristövaikutusten arviointia.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.