Vamia haluaa karsia tilojaan: ”Säästetään mieluummin seinistä kuin henkilökunnasta”

Syynä on etäopiskelun ja oppisopimuskoulutuksen yleistyminen.

Vamia ammattioppilaitos
Tilaselvityksessä ehdotetaan, että Vamia luopuu osasta kampus Hansan siivistä. Kuva: Hans-Mikael Holmgren / Yle
  • Merja Siirilä

Vaasassa ammatillista koulutusta järjestävä Vamia haluaa vähentää tilojaan.

Syynä on opetusmenetelmien muuttuminen: esimerkiksi etäopiskelu ja oppisopimuskoulutus ovat yleistyneet.

Lisäksi valtio vähentää ammatillisen koulutuksen rahoitusta yhteensä 100 miljoonalla eurolla, mikä tarkoittaa Vamian osalta noin miljoonan euron leikkausta vuodessa.

Tilaselvityksessä ehdotetaan, että Vamia luopuu osasta Ruutikellarintie 2:n Hansa-kampuksen siipiä ja keskittää toimintansa Sampo-kampukselle.

Vaasan opetuslautakunta hyväksyi torstai-iltana esityksen, joka menee nyt kaupunginhallitukselle.

– Ajattelimme, että olisi parempi säästää seinistä kuin henkilökunnasta, vastaa opetuslautakunnan puheenjohtaja, Anne-Marie Viinamäki (kok.) tekstiviestitse Yle Österbottenille.

Kaupungin viime kevään säästötalkoissa Vamian säästötarve oli 1,8 miljoonaa euroa. Siihen se pääsi muun muassa muutosneuvotteluiden avulla.