Yhdysvaltalainen rapmoguli Sean ”Diddy” Combs on pidätetty New Yorkissa maanantai-iltana paikallista aikaa, vahvistaa New Yorkin eteläisen piirin syyttäjä Damian Williams.
– Aiemmin liittovaltion agentit pidättivät Sean Combsin. Pidätys perustuu salattuun syytteeseen, jonka New Yorkin eteläisen piirin syyttäjä on nostanut, Willians tiedotti.
Hän aikoo julkistaa syytteen sisällön tiistaina ja puhua asiasta silloin tarkemmin.
Ylen yhdysvaltalainen yhteistyökumppani CBS kertoo lähteisiinsä nojaten, että pidätys liittyy kotimaan turvallisuudesta vastaavien viranomaisten meneillään olevaan tutkintaan.
Combsin asianajaja Marc Agnifilon mukaan hänen asiakkaansa on tehnyt yhteistyötä tutkinnan kanssa ja hän tuli New Yorkiin viime viikolla odottaen syytteiden nostoa.
– Olemme pettyneitä syyttäjänviraston päätökseen jatkaa mielestämme herra Combsin syyttämistä, mille mielestämme ei ole oikeutusta, Agnifilo sanoi.
Vakavia rikosepäilyjä taustalla
Vaikka toistaiseksi ei ole tietoa siitä, minkä syytteiden nojalla pidätys tehtiin, mutta Sean ”Diddy” Combsia vastaan on nostettu useita oikeusjuttuja muun muassa seksuaalisesta väkivallasta.
Combsin vaikeudet ottivat kierroksia viime marraskuussa, kun hänen entinen tyttöystävänsä Casandra ”Cassie” Ventura on syyttänyt muusikkoa vuosia jatkuneesta pahoinpitelystä, hakkaamisesta ja raiskaamisesta.
Kaksi muuta naista syytti samalla viikolla Combsia hyväksikäytöstä ja väkivaltaisesta kohtelusta. Joulukuussa Combs sai vielä niskaansa siviilikanteen, jossa nainen syytti häntä ja kahta muuta miestä hänen alistamistaan seksikaupan uhriksi 17-vuotiaana.
Tämän vuoden helmikuussa Combsin entinen tuottaja myös nosti siviilikanteen, jossa Combsia syytetään seksuaalisesta lähentelystä ja houkuttelusta harrastamaan seksiä muiden kanssa.
Liittovaltion agentit tekivät maaliskuussa kotietsinnät Combsin asuntoihin Los Angelesissa ja Miamissa. Toukokuussa puolestaan CNN julkaisi valvontakameran videomateriaalia vuodelta 2016, jossa Combs löi, potki ja raahasi silloista tyttöystäväänsä hotellissa Los Angelesissa.
Videon tultua julki Combs esitti julkisen anteeksipyynnön ja kertoi saaneensa ammattiapua.
Sean ”Diddy” Combs on yksi rapmusiikin vaikutusvaltaisimmista ja menestyksekkäimmistä esittäjistä ja tuottajista. Hänet tunnetaan myös nimillä Puffy, Puff Daddy, P Diddy, Love ja Brother Love.
AP, Reuters