STRASBOURG Komissaarien salkut ovat ministeripesteihin verrattuna niin erikoisia, että salkun omistajakaan tuskin heti tietää, mitä häneltä odotetaan.
Sisäasianministeri on eri asia kuin kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari. Tämä Jutta Urpilaiselta periytyvä salkku on menossa Tšekkiin.
Siksi aina käydään sama keskustelu siitä, tuliko painava salkku vai ei.
Välttämättä totuus ei paljastu edes kauden lopussa. Urpilaisen salkkua on sekä pidetty Suomen kannalta turhana että kehuttu.
Kiinnostava yksityiskohta on, että Suomen EU:hun ahkerasti ajama valmius eli ”preparedness” on päässyt mukaan salkkuihin ja näyttää olevan Belgian komissaarin Hadja Lahbibin vastuulla. Hänellä on myös kriisinhallinta ja tasa-arvo.
Selkein uudesta salkkujaosta erottuva asia on sukupuoli.
Komissaareista 11 on naisia ja 16 miehiä. Edellinen komissio oli tasa-arvoisempi.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sai lisättyä naisia viime hetken taivutteluillaan.
Luvassa oli parempia salkkuja naisehdokkaille.
Von der Leyen olisi halunnut tarjolle maista sekä mies- että naisehdokkaita, mutta se on hankalaa, koska kukaan ei halua olla kakkosnimi.
Von der Leyen korostaa, että kaikki komissaarit ovat tasa-arvoisia. Osa kuitenkin raportoi toisille, varapuheenjohtajan asemassa oleville. Se tarkoittaa yleensä pomoroolia, vaikka puhutaankin koordinoinnista.
Suomen Henna Virkkunen on tässä pomoroolissa.
Virkkunen on varapuheenjohtajien joukossa kovassa sarjassa. Kuuden varapuheenjohtajan joukossa ovat suurten maiden edustajat Ranskan Stephane Séjourné, Italian Raffaele Fitto ja Espanjan Teresa Ribera. Heille kaikille ennakoitiin painavia tehtäviä.
Varapuheenjohtajilla on lisäksi salkut. Virkkunen keskittyy teknologiaan ja digitaalisuuteen.
Von der Leyen linjasi aiemmin, että kaikilla komissaareilla on hoidossaan pääosasto. Se selkiyttää tehtävää.
Seuraavaksi EU-parlamentti kovistelee ehdokkaita ehkä entistä kovemmin. Parlamentin täytyy hyväksyä komissaarit ja lopuksi vielä koko komissio. Parlamentti pyrkii käyttämään valtaansa siellä, missä sitä on ja yleensä pari ehdokasta menee vaihtoon.
Parlamentissa on entistä suurempi joukko EU-vastaisia äärioikeistolaisia meppejä, jotka mielellään teilaavat komissaareiksi pyrkiviä.
Esimerkiksi Unkarin pääministerin Viktor Orbanin perustama Patrioottien ryhmä on varmasti äänekäs. Se on ryhmän tärkein tapa vaikuttaa, sillä äänestyksissä ryhmän äänet eivät yksin riitä esimerkiksi kaatamaan esityksiä.
Parlamentin toisella laidalla naisten asemaan erikoistuneet mepit arvostelevat sitä, ettei naisia ole tarpeeksi.