Uusi havainto Joensuun kaupunkialueella liikkuneista karhuista – toinen liikkunut Penttilän päiväkodin lähellä

Joensuun Vehkalahdessa on keskiviikkona liikkunut kaksi karhua. Viimeisimpämä toinen karhuista taltioitui ohikulkijan kameraan lähellä Penttilän päiväkotia Vehkakujalla.

15-vuotias Iiro Rissanen kuvasi karhun videolle Penttilän päiväkodin lähellä keskiviikkoiltana. Video: Iiro Rissanen
  • Ilkka Ritvanen
  • Tanja Perkkiö

Joensuun Vehkalahdessa on keskiviikkona liikkunut kaksi karhua.

Toisesta kaupunkialueella liikkuneesta karhusta tuoreimman havainnoin teki ohikulkija illalla noin kello 19.30. Karhu havaittiin Vehkakujalla sijaitsevan Penttilän päiväkodin ja sen läheisen kaupan välisellä alueella.

Alunperin poliisi sai ilmoituksen karhuista seitsemän aikaan keskiviikkoaamulla. Poliisi etsi eläimiä dronella Joensuun syväsataman aluella kahden partion voimin.

Myös paikalla ollut Ylen toimittaja näki toisen karhuista hieman ennen kymmentä aamulla.

Karttakuvassa Joensuun tori ja Vehkala, jossa punaisella merkattu karhuhavainto.
Vehkalahdesta on noin kaksi kilometriä Joensuun torille. Kuva: Susanna Pesonen / Yle / Mapcreator, OpenStreetMap

Puoli yhdentoista jälkeen poliisi kertoi, että toinen karhuista on uinut läheiseen Kukkosensaareen eli Kuhasaloon.

Kuhasalossa olevasta karhusta saatiin uusi havainto iltapäivällä, hieman ennen puoli kuutta. Karhu oli lähtenyt ihmisen havaittuaan kulkemaan poispäin. Poliisi pyytää välttämään tarpeetonta liikkumista alueella.

Poliisi kertoi aiemmin päivällä, että karhujen käyttäytymisen perusteella ne pyrkivät välttämään ihmistä eivätkä aiheuta kenellekään välitöntä vaaraa.

Viimeisimmän tiedon mukaan karhuja ei tällä hetkellä yritetä aktiivisesti karkottaa, koska siihen liittyy riski, että ne lähtevät liikkumaan asutuksen suuntaan. Poliisi pyrkii siihen, että karhut rauhoittuvat ja osaavat poistua uimalla asutuksen lähettyviltä.

Poliisin mukaan karhut ovat olleet erauspentuja. Erauspennulla tarkoitetaan alle kaksivuotiasta karhua, jonka sen emo on jo vieroittanut.

Ylen toimittaja näki karhut Joensuun syväsataman alueella. Video: Tanja Perkkiö / Yle

Jarkko Käyhkön ottamalla videolla kaksi karhua juoksee tien viertä ja ylittää Kuhasalontien autojen välistä S-marketin lähellä. Videon perusteella karhut vaikuttavat keskenkasvuisilta.

Koiraa ulkoiluttanut Sanna Hirvonen ei ollut aamulla tehnyt karhuista havaintoja.

– Niiden on täytynyt harhautua aika pahasti. On se yllättävä tieto, hän sanoo.

Hirvosen mukaan alueella nähtiin joku aika sitten hirvi. Myös ahma liikkui alueella muutama vuosi sitten.

Yliopiston maantieteen opiskelijat olivat Kuhasalossa puolen päivän aikaan. Kurssinsa puitteissa maastossa olleet opiskelijat eivät olleet kuulleet, että alueella mahdollisesti liikkui kaksi karhua.

Aiemmin päivällä kaksi karhua kuvattiin juoksemassa tien viertä ja ylittämässä Kuhasalontietä S-marketin lähellä. Video: Jarkko Käyhkö

Poliisi kehottaa varovaisuuteen

Myös suurriistavirka-apu on hälytetty paikalle.

Poliisi kehottaa varovaisuuteen ja muistuttaa, että karhuihin ei saa yrittää ottaa kontaktia.

Auto ajaa tiellä omakotitalojen ja kerrostalojen katveessa.
Karhuista tehtiin havaintoja muun muassa Vehkalahdentiellä. Kuva: Tanja Perkkiö

Karhuhavainnoista pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon.

Vehkalahti on tiiviisti asutettua omakoti-, kerros- ja rivitaloaluetta noin kaksi kilometriä Joensuun torilta etelään.

Tiedätkö asiasta lisää? Voit lähestyä meitä luottamuksella

Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen eevi.kinnunen@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta. Älä vaaranna kenenkään turvallisuutta esimerkiksi häiritsemällä onnettomuuspaikalla viranomaisten työskentelyä.

Harvaa kuusimetsää.
Alueella on myös metsää. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle