Venäjä jätti taistelualueeksi muuttuneen rajaseudun asukkaat oman onnensa nojaan.
Näin sanoo Ylelle venäläinen Anna, joka on etsinyt vanhempiaan jo lähes kaksi kuukautta.
Ukraina hyökkäsi Venäjän maaperälle elokuussa ja pitää yhä hallussaan Venäjän aluetta, jossa asuu 24 000 ihmistä.
Anna on perheenäiti, joka asuu Ukrainan miehittämän alueen tuntumassa Kurskin kaupungissa Venäjällä. Yle haastatteli häntä puhelimitse.
Anna ei ole naisen oikea nimi. Venäjällä viranomaisten kritisoimisesta voi seurata ankara rangaistus, jopa vankeutta. Siksi nainen esiintyy tässä jutussa peitenimellä.
Hänen henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa.
Annan vanhemmat katosivat, kun Ukraina hyökkäsi Venäjän maaperälle elokuun alussa. He asuvat Sudžan piirissä. Piiri sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä Ukrainan rajasta. Nyt Sudža ja sen ympärillä olevat kylät ovat Ukrainan hallinnassa.
Sudžan puhelin- ja verkkoyhteydet ovat Annan mukaan olleet poikki useita viikkoja. Alueella ei ole sähköä. Tiet on suljettu.
Sodan siirtyminen Venäjän maaperälle kirvoittaa tyytymättömyyttä länsivenäläisten keskuudessa.
Anna on suorastaan järkyttynyt. Hänen mukaansa venäläisviranomaiset ovat valehdelleet, ja sen seurauksena hänen vanhempansa jäivät loukkuun taistelualueelle.
Äiti ja isä katosivat
Anna varttui Sudžan piirissä mutta asuu nykyään sadan kilometrin päässä Kurskissa. Vanhempien omakotitalo sijaitsee Sudžassa.
Anna sai yhteyden vanhempiinsa viimeksi päivää ennen Ukrainan hyökkäystä elokuun alussa. Sitten yhteydet lakkasivat toimimista.
– En tiedä, missä he ovat, Anna sanoo.
Hän toivoo, että taistelijat olisivat kuljettaneet hänen vanhempansa pois taistelualueelta Venäjälle tai Ukrainaan, mutta hän pelkää pahinta, eli sitä, että vanhemmat ovat jääneet taistelujen jalkoihin.
Ukrainan asevoimat hyökkäsi Sudžan piiriin elokuun 6. päivänä. Seuraavana päivänä Venäjä julisti alueelle hätätilan.
Elokuun yhdeksäntenä Venäjä ilmoitti, että se aloittaa Ukrainan rajan tuntumassa ”terrorisminvastaisen operaation”. Syyskuussa Venäjän armeija kertoi aloittaneensa ”vihollisen ryhmittymän tuhoamisoperaation Sudžassa”.
Kun Anna puhui viimeisen kerran vanhempiensa kanssa, he kertoivat kuulleensa tulituksen ääniä ja että naapurit olivat lähdössä.
– Vanhempani suhtautuivat tilanteeseen rauhallisesti. He vakuuttivat menevänsä hätätapauksessa kellariin piiloon.
Anna seurasi paikallisten viranomaisten tiedotusta. Viesti oli, ettei siviileillä ollut vaaraa.
Myöhemmin Annalle selvisi, että viranomaiset olivat valehdelleet: Sudžasta oli tullut taistelualuetta.
– Tein virheen, kun luotin viranomaistietoon. Olisi pitänyt kuunnella Sudžasta paenneita. He kertoivat siviiliautojen tulituksista ja drooneista.
Anna seuraa yhä venäläisviranomaisten tiedotusta, mutta hän on alkanut monen muun tavoin seurata myös Ukrainan asevoimien Telegramia.
Ukrainan armeija julkaisee videoita sotaoperaatioista sosiaalisessa mediassa. Moni venäläinen etsii videoista vihjeitä omaisistaan.
Anna kertoo, että venäläisille toistetaan jatkuvasti, kuinka heidän tulisi seurata vain ”luotettavia lähteitä”.
– Mutta mistä niitä löytyy? Kun asiat menevät huonosti, venäläisviranomaiset vaikenevat tai kertovat vain osan totuudesta. Venäläiset saavat tietoa sodasta vain silloin, kun Venäjän armeijalla menee hyvin, Anna sanoo.
Huolet ovat kaikuneet kuuroille korville
Anna ilmoitti kadonneista vanhemmistaan paikalliselle Punaiselle Ristille. Hän on myös ollut yhdessä Venäjän ihmisoikeusvaltuutetun toimistoon. Hän on etsinyt vanhempiaan väliaikaisista majoituskeskuksista ja levittänyt kotikaupungissaan katoamisilmoituksia.
– Punaiselta Ristiltä sain vastauksen, että hakemukseni on saapunut perille. Ihmisoikeusvaltuutetun toimistosta ei ole vastattu mitään, Anna kertoo.
Syyskuussa 88 kurskilaista laati avoimen kirjeen, jossa he ilmaisivat huolensa taisteluiden keskelle joutuneista omaisistaan ja pyysivät apua viranomaisilta.
Yle tavoitti kaksi kirjeen allekirjoittanutta henkilöä. He kertoivat lyhyesti kannattavansa Putinin hallintoa mutta pöyristyneensä siitä, miten kylmästi venäläisviranomaiset ovat suhtautuneet taisteluiden keskelle jääneisiin sudžalaisiin ja omaisten avunpyyntöihin.
Avoimessa kirjeessä venäläiset pyytävät Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia, Venäjän ihmisoikeuskomissaaria Tatjana Moskalkovaa, Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyiä, Ukrainan oikeusasiamiestä Dmytro Lubinetsiä ja Kansainvälistä Punaista Ristiä järjestämään sudžalaisille turvallisen väylän pois taistelualueelta.
Venäläisten huolet omaisistaan ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville, ja se puhuttaa seudulla.
Yksi Venäjän kansanedustajista reagoi Annan mukaan kirjeeseen ehdottamalla, että Ukrainan Punainen Risti voisi kuljettaa Venäjän kansalaiset pois sotatoimialueelta.
– Se oli lievästi sanottuna erikoinen ehdotus. Hänelle ei tullut mieleenkään, että taisteluiden keskelle joutuneet traumatisoituneet ihmiset saattaisivat tulkita tilanteen väärin ja luulla joutuneensa Ukrainan sieppaamiksi.
Putin puolestaan ei ole kirjettä nähnytkään, kommentoi Venäjän hallinnon tiedottaja Dmitri Peskov viestimille.
Annan mielestä Peskovin vastaus oli ylimielinen.
Palkinto johtajalle, joka ei järjestänyt evakuointeja
Anna on pettynyt myös paikallishallintoon. Kurskin kuvernööri Aleksei Smirnov kirjoitti syyskuun alussa, että yli 150 000 ihmistä oli siirretty pois rajaseuduilta. Ja pari viikkoa myöhemmin kuvernööri kertoi uusista evakuoinneista.
Sudžaa evakuoitavien alueiden joukossa ei mainittu.
Anna yritti ottaa yhteyttä Sudžan paikallishallintoon tiedustellakseen turvallisuustilannetta, mutta puhelinlinjat olivat kiinni.
Yllätys oli Annalle melkoinen, kun Sudžan johtaja Aleksandr Bogatšev palkittiin Kurskissa syyskuussa Venäjän valtion mitalilla Venäjän sotilasyhteistyön ja puolustuksen vahvistamisesta.
Anna järkyttyi.
– Bogatšev sai palkinnon evakuoinneista, joita hän ei järjestänyt. Hän ei edes tiedottanut asukkaille, että heidän on lähdettävä kiireellisesti pois sotatoimien tieltä.
Bogatšev joutui arvosteluryöppyyn. Hän on puolustautunut myöhemmin sanomalla, ettei Venäjän armeija ilmoittanut hänelle alkavasta operaatiosta.
Talven tulo huolettaa
Annan perheessä keskusteltiin jo Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan alettua helmikuussa 2022 siitä, että vanhemmat olisi hyvä saada kauemmas Ukrainan rajasta.
– He eivät halunneet muuttaa. Ymmärrän, etteivät he halunneet lähteä kodistaan, jonka olivat rakentaneet ja jossa olivat asuneet yli 40 vuotta. Heillä oli siellä kasvimaa, possu, kanoja ja koira.
Suru käynnissä olevasta sodasta painaa Annan mieltä. Hän on myös huolissaan, miten loukkuun jääneille sudžalaisille käy, kun tulee kylmä.
Venäjä ei päästä vapaaehtoisia toimittamaan elintarvikkeita ja lääkkeitä Sudžaan, koska katsoo sen olevan taistelualuetta.
Anna katuu, ettei hakenut vanhempiaan pois Sudžasta elokuussa.
Matkaan olisi mennyt autolla tunti.