Pohjois-Savon lääkäriyhdistyksen Martti Hämäläinen -palkinnon on saanut tänä vuonna erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Anna Junttila.
Palkinto myönnetään vuosittain nuorelle tutkijalle kannustukseksi tutkijan uralle. Vuonna 1985 syntynyt Anna Junttila on maha- ja suolikanavan sairauksien eli gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori.
Palkintotiedotteen mukaan Junttila aloitti väitöskirjatutkimuksensa muistisairauksien erotusdiagnostiikasta biologisilla merkkiaineilla lääketieteen opintojensa aikana. Hän väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 2015.
Junttila aloitti vuonna 2021 paksu- ja peräsuolisyövän sekä umpilisäkkeen poiston yhteyttä selvittävän tutkimuskokonaisuuden yhdessä Tampereen ja Turun yliopistollisten sairaaloiden kanssa. Tänä kesänä hän teki klinikkavierailun Yhdysvaltoihin Stanfordin yliopiston haima-maksa-sappitie-klinikkaan.
Lääkäriyhdistys kehuu palkintoperusteissa Junttilaa intohimoiseksi ja lahjakkaaksi tutkijaksi ja kuopiolaisen kirurgisen tutkimuksen kirkkaana loistavaksi tähdeksi.
Pohjois-Savon lääkäriyhdistys myöntää Martti Hämäläinen -palkinnon vuosittain yhdistyksen jäsenelle, joka toimii maakunnan alueella. Palkinnon saaja julkistettiin Itä-Suomen lääketiedetapahtuman yhteydessä Kuopion musiikkikeskuksella keskiviikkona. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.