Postinjakelu harvenee Kotkassa, Haminassa ja Virolahdella – katso lista postinumeroalueista

Kouvolassa Posti lykkäsi siirtymistä vuoropäiväjakeluun, mutta sielläkin uudistus on yhä vireillä.

Kysyimme, mitä kotkalaiset ajattelevat postinjakelun muutoksesta. Video: Antro Valo / Yle
  • Heikki Koskinen
  • Kirsi Lönnblad

Posti siirtyy jakamaan päiväpostia vuoropäivin useilla alueilla Kotkassa, Haminassa sekä Virolahdella.

Uudistus astuu voimaan 28. päivä lokakuuta. Päiväposti jaetaan siitä eteenpäin vuoroviikoin seuraavasti:

  • Ensimmäisellä viikolla maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina.
  • Seuraavalla viikolla tiistaina ja torstaina.
Kuvassa näkyy kotkalaiseen kotiin saapunut Postin tiedote jakelun siirtymisestä vuoropäiville.
Etelä-Kymenlaakson asukkaat ovat saaneet tällä viikolla postiluukustaan tiedotteen postinjakelun muutoksista. Kuva: Heikki Koskinen / Yle

Päiväjakelun uudistuksen myötä jotkut tilatut aikakauslehdet, sanomalehdet ja mainokset voivat tulla koteihin eri viikonpäivänä ja eri kellonaikaan kuin ennen. Posti sopii lehtien jakelutavasta ja -ajasta kustantajien kanssa.

Postin viestintä suosittelee tiedustelemaan tarkempia tietoa jakelupäivästä kyseisten lehtien asiakaspalveluista.

Postiluukkuihin mahtuvat pikkupaketit jaetaan vuoropäiväjakeluna päiväpostina.

Kouvolassa uudistusta lykättiin

Posti suunnitteli vielä keväällä vuoropäiväjakeluun siirtymistä syksyllä myös Kouvolassa. Uudistusta kuitenkin on lykätty, kerrotaan Postin viestintätiimistä.

Kouvolakin tulee todennäköisesti vuorojakelun piiriin, mutta Posti ei vielä tiedä tarkkaa aikataulua.

Postityöntekijä lajittelee postia.
Postin asiakas huomaa vuorojakeluun siirtymisen siitä, että tilattu lehti voi tulla eri viikonpäivänä. Arkistokuva. Kuva: Matti Myller / Yle

Aamun lehdet jaetaan kuten ennenkin

Uudistuksen jälkeen aamun sanomalehdet jaetaan kuten tähänkin saakka. Jos esimerkiksi maakuntalehti ilmestyy kuusi kertaa viikossa, posti jakaa sen ilmestymispäivänään varhaisjakeluna lehden ydinlevikkialueille.

Aamun lehtien mukana voi kuitenkin jatkossa tulla myös lehtiä, joita on aikaisemmin jaettu päiväpostina.

Perusteena paperipostin väheneminen

Posti perustelee jakelun harventamista paperipostin vähentymiselle sekä omilla ilmastotavoitteillaan.

Postin mukaan vuoropäiväjakelu auttaa optimoimaan jakelureittejä, mikä vähentää ajettuja kilometrejä ja tätä kautta päästöjä.

Vuoropäiväjakelu on laajentunut Postin mukaan useisiin kaupunkeihin ja isoille taajama-alueille Suomessa. Useimmilla haja-asutusaleilla vuorojakelumalli on ollut käytössä jo pidempään.