Emil Larmi pelasi elämänsä parasta jääkiekkoa, mutta kotona hän romahti – eikä kukaan tiennyt siitä

Larmi kertoo Melkein kaikki mielestä -podcastissa hetkistä, jolloin kaikki on tuntunut merkityksettömältä ja siitä, miksi hän haluaa puhua mielenterveydestään julkisesti.

  • Tiia Lappalainen

– Muistan niitä hetkiä, kun olen maannut lattialla ja huutanut vain. On tuntunut pahalta, Leijonistakin tuttu ja nykyisin Växjö Lakersissa maalivahtina pelaava Emil Larmi kertoo Melkein kaikki mielestä -podcastissa juontaja Roosa Rahkoselle.

Larmin vaikeimmat hetket oman mielenterveytensä kanssa osuivat ristiriitaisesti aikaan, jolloin hän pelasi kauden parasta jääkiekkoa.

– Se oli tosi iso henkireikä siinä kohtaa. Oli tosi kiva mennä hallille ja olla ihmisten ympäröimänä. Luulen, että siellä ei välttämättä kukaan miettinyt, että on ollut vähän hankalaa, ja olen varmaan aika hyvä piilottamaan sen. Ja sitten tulen kotiin ja seinät kaatuu päälle, Larmi kertoo podcastissa.

Hän oli yhtä aikaa sekä huipulla että syvässä kuopassa.

Vaikka mielenterveydestä puhutaan nykyisin paljon, ongelmien kanssa juuri sillä hetkellä kamppailevalle puhuminen on monesti vaikeaa – ja usein juuri niille kaikista lähimmille ihmisille.

Larmi ei puhunut synkistä ajatuksistaan perheensä kanssa. Julkisesti hän on kuitenkin avannut tuntojaan.

Psykoterapeutti Emilia Kujalan mukaan tämä on varsin tavallista. Usein vanhemmat ja läheiset saattavat syyttää myös itseään ja kysyä, miksi heille ei ole kerrottu aiemmin.

Se taas saattaa tuntua kertojalle siltä, että häntä syyllistetään. Siksi kasvottomalle yleisölle voi olla helpompi avautua.

Kujala ja Rahkonen keskustelevat Melkein kaikki mielestä -podcastissa, miksi mielenterveysongelmista puhuminen on vaikeaa juuri läheisille ja antavat vinkit siihen, mitä vanhemman tai läheisen olisi hyvä huomioida silloin, kun esimerkiksi lapsi tulee kertomaan omista mielenterveyden haasteistaan.

Puhuminen – miksi se on niin vaikeaa?