Vaasan hovioikeus: Pankki ei ole vastuussa valesivuston huijaamista kymmenistä tuhansista euroista

Hovioikeus asettui äänestyspäätöksen jälkeen eri kannalle kuin käräjäoikeus. Käräjäoikeus oli määrännyt Honkajoen Osuuspankin maksamaan korvauksia huijauksen uhreille.

Ritva ja Jarmo Sivula katsovat tietokoneen näyttöä.
Kankaanpään Honkajoella asuvat Ritva ja Jarmo Sivula menettivät ison summan rahaa Omakanta-huijauksessa. Kuva: Olli Perttula / Yle
  • Mika Viljanen

Vaasan hovioikeus on vapauttanut Honkajoen Osuuspankin korvausvastuusta Omakanta-huijauksen uhriksi joutuneelle pariskunnalle. Päätös syntyi äänin 2-1.

Aiemmin käräjäoikeus oli määrännyt pankin maksamaan korvauksia pariskunnalle, jolta jäi kateisiin huijauksen myötä noin 25 000 euroa.

Kankaanpään Honkajoella asuvat Ritva ja Jarmo Sivula menettivät tileiltään verkkopankkihuijarille 45 000 euroa vuonna 2021.

Jarmo Sivula erehtyi etsimään terveystietojaan Omakantaa erehdyttävästi muistuttaneelta valesivustolta, jolle hän luovutti pankkitunnuksensa ja aktivointikoodin.

Tiedoilla huijari asensi Sivulan nimissä pankin mobiilisovelluksen, jonka avulla hän pystyi tekemään siirtoja pariskunnan tileiltä.

Hovioikeuden perustelujen mukaan Jarmo Sivulan menettelyä on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeän huolimattomana ja se on välittömässä syy-yhteydessä hänelle aiheutuneeseen vahinkoon. Hovioikeus katsoo, että vahingon tulee näistä syistä jäädä hänen vastattavakseen.

Lopulta osa rahoista saatiin takaisin pankin avulla pian huijauksen jälkeen, mutta kateisiin jäi yli 25 000 euroa.

Pankin viesti hovioikeuden päätöksen keskiössä

Sivulat vaativat Honkajoen Osuuspankkia hyvittämään menetetyt rahat. Kun pankki kieltäytyi, pariskunta nosti kanteen Satakunnan käräjäoikeudessa.

Pankin mukaan Jarmo Sivula oli ollut törkeän huolimaton antaessaan tietonsa huijarille. Tällöin pankin ei lain mukaan tarvitsisi korvata menetyksiä.

Käräjäoikeus kallistui kuitenkin uhrien kannalle. Oikeuden mukaan Sivulan menettely ei osoittanut niin vakavaa piittaamattomuutta, että hänen katsottaisiin laiminlyöneen huolellisuusvelvollisuutensa törkeästä huolimattomuudesta.

Hovioikeus oli asiasta nyt toista mieltä. Sen päätöksestä voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Hovioikeuden päätöksessä iso painoarvo oli valesivuston pyytämällä aktivointikoodilla, jota huijarit tarvitsivat pankin mobiilisovelluksen asentamisessa.

Pankki lähetti koodin Sivulalle tekstiviestillä, jossa koodin lisäksi kerrottiin asiakkaan olevan aktivoimassa pankkisovellusta mobiililaitteelle.

Hovioikeuden perusteluista selviää, että Jarmo Sivula oli kertonut tietokonetta käyttäneelle vaimolleen itse koodin ja jättänyt viestin lukematta.

Hovioikeuden mukaan viestin lukemalla Sivulan olisi tullut havahtua siihen, ettei sovelluksen asentaminen voinut liittyä Omakantaan kirjautumiseen.

Hovioikeuden päätös syntyi äänin 2-1. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi, ettei Jarmo Sivula menetellyt tilanteessa törkeän huolimattomasti.