Hau-Haun puruluiden reklamaatioista nousi esiin huolestuttava seikka – toimitusjohtaja: ”Maalaisjärkeä toivoisin”

Myynnistä vedetyistä Hau-Hau-puruluista ei ole toistaiseksi löytynyt tuotevirheitä.

Hau-Hau Champion -tuotteita kaupan hyllyssä.
Hau-Hau Champion -kevytrullia on vedetty myynnistä epäillyn tuotevirheen vuoksi. Virhettä ei ole toistaiseksi löydetty. Kuva: Petteri Sopanen / Yle
  • Eetu Ruonakoski

Ruokavirastolle toimitetaan lähipäivinä lisää testinäytteitä Hau-Hau Champion -puruluista, joiden epäillään aiheuttaneen oireita koirille. Oireiden syy ei ole toistaiseksi selvinnyt.

Prime Pet Premium Oy:n valmistamia Hau-Hau-kevytrullia vedettiin myynnistä epäillyn tuotevirheen takia elokuussa.

Yhtiön toimitusjohtaja Timo Pärssinen kertoo, että mahdollista tuotevirhettä yritetään löytää edelleen.

Asiaa on selvitetty Ruokaviraston tutkimuksissa. Ensimmäiset tulokset tulivat viime viikolla. Tuotteesta ei löydetty poikkeamia.

Uusia testinäytteitä lähetetään Ruokavirastolle lähipäivinä.

Yhtiö on teettänyt puruluille myös omia tutkimuksia suomalaisissa laboratorioissa. Lisäksi tuotteita aiotaan lähettää vielä ulkomaille tarkempiin ja erikoistuneempiin laboratoriotutkimuksiin.

Toimitusjohtaja toivoo, että syy kuluttajien ilmoittamille oireille selviää – oli vika sitten vaikka tuotteessa.

– Pahin mahdollinen tilanne olisi, ettei laboratoriotutkimuksissa löytyisi mitään ja jäisi ilmoille epäilys siitä, oliko tuotteessa jotain vikaa vai ei, hän sanoo.

Tärkeä muistutus

Yhtiölle on tullut viime viikkojen aikana yhteensä joitain satoja yhteydenottoja asiaan liittyen.

Valtaosa on ollut esimerkiksi huolestuneita kyselyitä tuoteturvallisuudesta. Muutamat kymmenet ovat liittyneet epäiltyihin oireisiin.

Myös Yle sai elokuussa kymmeniä yhteydenottoja koiranomistajilta, jotka epäilivät lemmikkinsä saaneen oireita kevytrullista. Oireina oli muun muassa neurologisia oireita, paniikkikohtauksia, hengitysoireita sekä ripulia.

Pärssinen kertoo selvitelleensä tapauksia asiakkaiden kanssa henkilökohtaisesti. Keskustelut ovat olleet hänen mukaansa hyviä.

– Huoli lemmikin terveydestä on päällimmäinen asia niin kuluttajille kuin meillekin. Se tässä varmasti meitä yhdistää, hän sanoo.

Toimitusjohtaja haluaa kuitenkin nostaa yhden reklamaatioista esiin nousseen seikan: joissain tapauksissa puruluita on syötetty koiralle huomattavasti suositeltua enemmän.

Puruluilla tulisi täyttää vain pieni osa koiran päivittäisestä energiantarpeesta, Hau-Haun mukaan korkeintaan kymmenesosa.

Pärssisen mukaan osassa tapauksista keskikokoiselle koiralle on silti annettu jopa neljä tai viisi rullaa päivässä, eli moninkertaisesti liikaa.

– Se kuulostaa aika korkealta määrältä. Sellaista tervettä maalaisjärkeä toivoisin kuluttajilta, hän jatkaa.

Kuivatusta naudan nahasta valmistettujen herkkujen suuri määrä voi jo itsessään aiheuttaa ongelmia eläimen ruoansulatukselle, Pärssinen arvioi.

– Vaikka koira kuinka hyvin sen jauhaisi, se ei ole kaikista helpoiten sulava raaka-aine.