Poliisilla oli usean yksikön tehtävä Jyväskylän Kuokkalassa – yhtä epäillään laittomasta uhkauksesta

Tilanne ei aiheuttanut vaaraa sivullisille.

Poliisioperaatio Jyväskylän Kuokkalassa.
Hätäkeskus sai aamulla noin yhdeksän aikaan ilmoituksen kerrostalon parvekkeella käsiaseella sivullista uhkailleesta henkilöstä. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
  • Jonna Karjalainen

Poliisilla oli lauantaiaamun ja -aamupäivän aikana usean poliisipartion tehtävä Jyväskylän Kuokkalassa.

Hätäkeskus sai aamulla noin yhdeksän aikaan ilmoituksen kerrostalon parvekkeelta käsiaseella sivullista uhkailleesta henkilöstä.

Poliisi eristi asunnon ja otti asunnon pihasta kiinni yhden henkilön.

– Nyt näyttää siltä, ettei asetta ole ollut, vaan leikkiase tai vastaava, komisario Ari Aro kertoo.

Yhtä epäillään laittomasta uhkauksesta.

Poliisioperaatio Juväskylän Kuokkalassa.
Poliisioperaatio oli ohi ennen puoltapäivää. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Poliisi tiedotti operaation päätyttyä, että kukaan ei loukkaantunut tilanteessa, eikä sivullisiin kohdistunut vaaraa. Poliisi tiedottaa tarvittaessa lisää tutkinnan edetessä.

Poliisin operaatiosta Kuokkalan Polttolinjalla kertoi ensimmäisenä sanomalehti Keskisuomalainen.

Juttua päivitetty 21.9.2024 klo 11.45 kauttaaltaan.

Juttuun lisätty kuvia 21.9.2024 klo 11.57.

Juttua päivitetty poliisin tiedotteen tiedoilla 21.9.2024 klo 12.18.