Poikkeuksellisen moni kymenlaaksolainen on tällä hetkellä ilman lähiuimahallin palveluita. Sekä Kotkassa että Kouvolassa yksi keskeinen uimahalli on vuoden päivät poissa pelistä.
Kouvolassa Urheilupuiston uimahalli sulkeutui kesällä ja aukeaa vasta vuoden 2027 puolella, kun laajennuttu pääuimahalli valmistuu.
Kotkassa Karhulan uimahalli meni kesällä noin vuoden mittaiseen peruskorjaukseen.
Molemmissa kaupungeissa remontissa olevalta hallilta on vajaan 10 kilometrin matka lähimpään avoimeen halliin.
Asiakaspaine siirtyy muihin halleihin
Kotkan liikuntajohtaja Tommi Lanki kertoo, että Karhulan uimahallin kiinniolo on näkynyt syksyllä Katariinan uimahallin korkeampana käyttöasteena.
Kouvolassa ruuhkautumista on aiheutunut arki-illoin ja sunnuntaisin Kuusankosken uimahallissa. Valkealan uimahallissa väkeä on ruuhkaksi asti usein lauantaisin.
– Suoraa palautetta tulee sekä uimahallin kassoille että uinninvalvojille erityisesti ruuhka-aikoina, kun kuntouintiin varattu tila ei tahdo riittää, kertoo Kouvolan liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen.
Uimaseurat ovat tiukoilla
Kotkassa toimivan uimaseura Aquilan toiminnanjohtaja Jenna Koskimiehen mukaan poikkeustila rajoittaa seuran toimintaa: lähes kaikkien ryhmien harjoituksista on täytynyt nipistää.
– Harrasteryhmien vuoroja on jouduttu karsimaan eniten. Olemme prioriorisoineet kilparyhmien harjoittelua, sanoo Koskimies.
Aquilan kilparyhmien valmentaja Pasi Järvisen mukaan syksyllä on pärjätty vielä hyvin, mutta keväällä tilanne on kriittisempi.
– Kevätkaudella valmistaudutaan pitkän radan kilpailuihin, joihin tarvitaan paljon kestävyyttä ja harjoituskertoja, sanoo Järvinen.
Kouvolassa kilpaharjoittelu on siirtynyt pääosin Valkealan uimahalliin ja harjoittelujen kestoa on jouduttu lyhentämään.
– Keskustan uimahallin kiinniolo vaikuttaa myös uimariperheiden arkeen, kun kuljettamisia harrastukseen tulee paljon enemmän, sanoo Kouvolan Uimarit ry:n puheenjohtaja Suvi Virtanen.
Valoa tunnelin päässä
Toisaalta Suvi Virtanen iloitsee siitä, että muutaman vuoden päästä Kouvolaan saadaan uusi moderni uimahalli.
– Tunnelin pää on tietyllä tavalla näkyvissä, kun on tiedossa, että uusi halli on tulossa.
Kotkan liikuntajohtajan Tommi Langin mukaan myös Karhulan remontti on pitkästä tauosta huolimatta perusteltu.
– Pääsääntöisesti asiakkaat ymmärtävät remonttitarpeen hyvin. Uimaseurojenkin etu on, että Karhula saadaan pysymään kunnossa, totee Lanki.