Littoistenjärven rannalla olevassa suositussa avantouintikeskus Villa Järvelässä paloi kaksi saunaa tiistaina aamukahdeksan jälkeen.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen mukaan Järveläntiellä Liedon puolella sijaitsevassa kiinteistössä syttyi tulipalo kolmessa saunassa. Sammutustyöt kestivät muutaman tunnin ajan.
Tulipalo oli pelastuslaitoksen saapuessa täyden palon vaiheessa. Kaksi saunaa tuhoutui palossa kokonaan, palomestari Miika Jylhä kertoo Ylelle.
– Saunoja on useampi ja myös pienempiä rakennuksia. Ensimmäinen tehtävämme paikanpäälle saapuessa olikin rajata palo. Sammutus- ja raivaustehtävät tulevat kestämään muutamien tuntien ajan, kertoo Jylhä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta tiistaina aamulla heti kahdeksan jälkeen. Paikalle hälytettiin yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä.
Palossa ei tapahtunut henkilövahinkoja, eikä paikalla ollut palon syttyessä asiakkaita.
Järvelän iso sauna ja sen yhteydessä oleva pienempi sauna tuhoutuivat. Kolmas lähellä oleva sauna kärsi kuumuudesta ja savusta.
Paikalla oli pelastuslaitoksen lisäksi myös poliisi tekemässä palonsyyn tutkintaa.
Innokas avantouimari Mika Stepanoff kuvailee tilannetta todella ikäväksi. Hän toimii Liedon yrityspalvelujohtajana ja oli tullut katsomaan tilannetta, kun haistoi savun kilometrin päähän.
– Tämä on tietysti surullinen näky. Uudet omistajat saivat paikan hyvään lentoon, joten luulen, että moni on nyt surullinen, hän sanoo.
Ihmisiä on käynyt saunomassa ja uimassa kauempaakin.
– Välillä on joutunut jäähdyttelemään ulkona jonossa, että mahtuu saunaan.
Neljänsadan metrin päässä asuva Joni Hynell käy Järvelässä kahdesti tai kolmesti viikossa. Hän on surullinen tuhoista ja toivoo, että saunat saadaan auki nopeasti.
– Olen rikkonut 17 luuta ja selkä leikattiin neljännen kerran. Avanto on hyvä buranan korvike ja uni tulee paremmin, hän kuvailee.
Yrittäjä: Ylihuomenna avataan
Yrittäjä Samuli Taskila katseli tuhoja iltapäivällä ja kertoi olotilan olevan vielä vähän epäuskoinen.
Ikävästä tapahtumasta huolimatta Taskila on toiveikas. Hän uskoo, että ylihuomenna Villa Järvelä on taas auki. Käytössä on edelleen muita saunoja, lämminaltaita, kesäavanto ja järvi.
Kaksi tuhoutunutta saunaa yritetään rakentaa mahdollisimman pian uudelleen.
– Paljon työtä tämä vaatii, mutta emmeköhän me innokkaita työntekijöitä ja varmaan vapaaehtoisiakin löydä. Avantokaudelle saadaan varmasti kaksi muuta saunaa toimintaan. Ei välttämättä ihan alkuun, mutta kuitenkin.