Kuusi kuntaa Pohjois-Savosta ja kolme kuntaa Pohjois-Karjalasta anoo valtiolta lisää rahaa menoihinsa.
Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus on tarkoitettu tukemaan kunnan omia talouden tervehdyttämistoimia.
Pohjois-Savosta harkinnanvaraista korotusta ovat hakeneet Kaavi, Lapinlahti, Rautalampi, Tervo, Tuusniemi ja Varkaus.
Tuusniemi ja Varkaus ovat hakeneet miljoonaa euroa, Lapinlahti ja Rautalampi 700 000 euroa. Kaavin hakema summa on vajaat 600 000 euroa ja Tervon noin 450 000 euroa.
Pohjois-Karjalasta hakijoiden joukossa ovat Liperi, Tohmajärvi ja Rääkkylä.
Liperi hakee yli kahta miljoonaa, Tohmajärvi yli puolta miljoonaa ja Rääkkylä 400 000 euroa.
Kaikkiaan 72 kuntaa haki tänä vuonna valtionosuuden korotusta. Määrä on 16 kuntaa enemmän kuin viime vuonna.
Kuntatalous kiristyy, samoja hakijoita
Kuntien talousnäkymät ovat heikkenemässä. Finanssineuvos Ville Salonen valtiovarainministeriöstä arvioi, että harkinnanvaraisen valtionosuuden hakijamäärä kasvaa myös ensi vuonna.
Vuosi sitten pohjoissavolaisia hakijoita oli neljä, joista valtiovarainministeriö myönsi lisärahoitusta Lapinlahdelle, Kaaville ja Tuusniemelle. Keitele sen sijaan ei saanut mitään.
Pohjoiskarjalaisia hakijoita oli neljä, joista lisärahaa sai ainoastaan Rääkkylä. Turhaan hakemuksen tekivät Outokumpu, Liperi ja Heinävesi.
Valtiovarainministeriöllä on jaettavana viime vuoden tapaan enintään kymmenen miljoonaa euroa.