NEW YORK Tämän viikon YK:n yleiskokous oli ensimmäinen, jossa Suomea edusti presidentti Alexander Stubb.
Stubbille kokousviikko tarjosi mahdollisuuden tavata monia ennestään tuntemattomia valtionpäämiehiä ja viestiä maailmalle, millaista ulkopolitiikkaa Suomi hänen johdollaan harjoittaa.
Stubbille on tyypillistä esitellä puheissaan ”kolme pointtia”. Näin hän teki myös YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa.
Tätä tyyliä kunnioittaen - tässä kolme asiaa, jotka jäivät mieleen Stubbin YK-viikon esiintymisistä.
1) Ainoa mahdollisuus on optimismi
Maailma oli entistä synkempi paikka YK:n yleiskokousviikolla.
Maanantaina Israel tappoi satoja ihmisiä iskiessään Libanoniin. Lisäksi yli 1 500 loukkaantui.
Keskiviikkona Venäjä ilmoitti muuttavansa ydinasedoktriiniaan siten, että kynnys ydinaseiden käytölle on entistä matalampi.
YK:ssa keskusteltiin tuomitsevaan sävyyn Venäjän toimista ja järjestettiin turvallisuusneuvoston hätäkokous Libanonin tilanteesta. Mihinkään konkreettisiin toimiin YK ei kuitenkaan pystynyt.
Silti Stubbin esiintymisiä leimasi viikon aikana tarmokas optimismi.
Se ei johdu asioiden nykytilasta, vaan siitä miten ne ovat olleet aiemmin ja mihin suuntaan Stubb toivoo asioiden kehittyvän jatkossa.
– Optimismini perustuu synnynnäiseen vakaumukseen siitä, että kun joudumme valitsemaan kahden vaihtoehdon välillä, päädymme usein oikeaan ratkaisuun, Stubb sanoi YK:n yleiskokouksessa antamassaan puheessa.
Stubbin näkökulmasta optimismi on ainoa vaihtoehto, sillä parempaan tulevaisuuteen pitää uskoa ennen kuin se voi olla mahdollinen.
Tietyllä tapaa puhe tulee ennen toimintaa - kuten nyt myös Suomen Israel-politiikassa.
2) Paljon puhetta kaksinaismoralismista
Yksi teema, joka nousi esiin toistuvasti Stubbin viikon aikana antamissa kommenteissa, oli kansainvälisen järjestelmän kaksinaismoralismi.
– Kaikissa globaalin etelän johtajien kanssa käymissäni keskusteluissa kävi ilmi, miten tiukasti Ukrainan sota ja sota Lähi-Idässä linkittyvät toisiinsa. Monet heistä syyttävät meitä kaksoisstandardista, ja ymmärrän heitä, Stubb sanoi torstaina uutiskanava CNN:n Richard Questin haastattelussa.
Koko kansainvälistä yhteisöä pitävät kasassa normit, joiden noudattamisessa on järkeä, jos muutkin maat noudattavat niitä. Äärimmäisenä esimerkkinä vaikkapa ydinaseiden käyttöön liittyvä tabu pohjautuu käsitykselle siitä, että koko kansainvälinen yhteisö kääntäisi selkänsä ydinaseita käyttävälle maalle.
Jos yhä kasvava osa maista kokee, että kansainvälinen laki suojelee vain osaa maailman maista, kansainvälisiltä normeilta lähtee pohja alta. Kaikesta tulee tapauskohtaista kaupankäyntiä.
Stubb näyttää ymmärtävän tämän. Silti pelkkä kaksinaismoralismista puhuminen ei vielä muuta Suomen omaa ulkopolitiikkaa johdonmukaiseksi.
Esimerkiksi tällä hetkellä Suomen Israel-politiikka on tasapainoilua, joka saattaa näyttäytyä kaksinaismoralistisena tai selkärangattomana.
Yhtäältä Suomi allekirjoitti julkilausuman, jossa todetaan Israelin rikkovan kansainvälistä oikeutta miehittäessään palestiinalaisalueita. Toisaalta Suomi kuitenkin jatkaa esimerkiksi asekauppoja Israelin kanssa.
Lähes kaikki muut Pohjoismaat ovat jo tunnustaneet Palestiinan valtion. Suomi sanoo myös ajavansa kahdenvaltion ratkaisua ja olevansa valmis tunnustamaan Palestiinan valtion, ”kun aika on oikea”.
Stubb tai ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) eivät New Yorkissa osanneet sanoa, mitä pitäisi tapahtua, että Suomi tunnustaisi Palestiinan. Toistaiseksi ei siis ole selvää, odottaako ulkopoliittinen johto ennemmin kotimaista konsensusta vai ulkopoliittisen tilanteen muutosta.
3) Niinistöä suuremmat tavoitteet
Stubb on sanonut Suomen ulkopoliittisen päätöksenteon pohjautuvan niin kutsuttuun ”arvopohjaiseen realismiin”, jossa arvot toimivat pohjana mutta kahdenkeskisissä suhteissa tehdään realistisia päätöksiä.
Suomi on ennenkin harrastanut arvopohjaista realismia. Presidentti Sauli Niinistön kaudella Suomi sanoi tuomitsevansa Krimin niemimaan valtauksen, mutta Venäjän kanssa jatkettiin aktiivista kaupankäyntiä. Silloinen Moskovan-suurlähettiläs Mikko Hautala sai jopa Elinkeinoelämän Keskusliiton palkinnon työstään Venäjän-kaupan edistämiseksi.
Arvot jäivät silloin realismin jalkoihin, ja se palveli Suomen taloutta sillä hetkellä.
Niinistö pyrki kaudellaan lisäämään kansainvälistä ymmärrystä ja neuvottelumahdollisuuksia pitämällä keskusteluyhteyttä auki myös maihin, jotka eivät jaa Suomen arvoja. Tällainen realistinen suhtautuminen jatkuu myös Stubbin kaudella.
Käytännössä Stubbin käyttämä ”arvopohjainen realismi”, ei siis ole uusi ulkopolitiikan kehys. Mutta Stubb näyttää painottavan entistä enemmän arvoja ja hyvin pitkää aikajännettä.
Suomen kannalta kansainvälisen oikeuden puolustaminen on itse asiassa nimenomaan realistista turvallisuuspolitiikkaa. Pienelle maalle kansainvälisen järjestelmän romahtaminen olisi katastrofi.
Siksi Stubb kampanjoi YK:n muuttamiseksi.
Stubb esitti YK-viikolla kolme ehdotusta turvallisuusneuvoston muuttamiseksi. Hän haluaisi, että neuvostoa laajennettaisiin, pysyvien jäsenten veto-oikeudesta luovuttaisiin ja YK:n peruskirjaa rikkovat maat menettäisivät äänioikeutensa turvallisuusneuvostossa.
Lopputuloksena olisi demokraattisempi YK, jossa suurvalloilla ei olisi erityisasemaa.
Hanke on kunnianhimoinen ja helppo lytätä epärealistisina nykytilanteessa, jossa turvallisuusneuvoston pysyvillä jäsenillä tuskin on mitään intressiä suostua muutoksiin.
Mutta epärealistinen oli koko YK:kin syntyhetkellään toisen maailmansodan päätyttyä.
Se pohjautui optimismille, ja uskolle paremmasta huomisesta.