Kuhmoisten kunnanvaltuusto hyväksyi tuulivoimahankkeen kaavoitusaloitteen kokouksessaan maanantaina.
Energiayhtiö Myrskyn esityksessä laaditaan osayleiskaava kymmenen tuulivoimalan varalle Kuhmoisten Karijärven läheisyyteen.
Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavoitusaloitteen hallituksen esityksen mukaisesti. Yksi valtuutettu jätti asiaan eriävän mielipiteen.
Energiayhtiön hankesivuston mukaan Kuhmoisten tuulivoimaloiden korkeus olisi enintään 300 metriä ja hankealueen koko 681 hehtaaria.
Kunnanvaltuusto hyväksyi myös hallituksen esityksen siitä, että kaava-alueen rajausta voidaan tarvittaessa laajentaa jatkosuunnittelussa laajemmaksi.
Lisäksi valtuusto päätti esityksen mukaisesti, että tuulivoimahankkeelle ei aseteta ennakkoehtoja.
Kesäkuussa Kuhmoisille jätetyssä kuntalaisaloitteessa esitettiin muun muassa, että tuulivoimalan pitäisi aina olla vähintään kolmen kilometrin päässä lähimmästä vakituisesta tai vapaa-ajan asutuksesta.
Myös Parkanon rajalle kaavaillaan tuulivoimaloita
Maanantaina Parkanon kaupunginhallitus päätti puolestaan yksimielisesti käynnistää osayleiskaavan laatimisen liittyen energiayhtiö Elementsin tuulivoimahankkeeseen.
Yhtiö suunnittelee kuuttatoista tuulivoimalaa Parkanon ja Karvian rajalle Haitinkankaan alueelle. Parkanon kaupungin alueelle voimaloista tulisi enintään kaksi.
Kaavoitettava tuulivoimala-alue sijaitsee noin 19 kilometrin päässä Parkanon keskustasta.
Yhtiön kaavoitusaloitteen mukaan alustava suunnittelualue on kooltaan 1 500 hehtaaria. Lopullinen tuulivoimaloiden määrä ja sijainti määrittyvät kaavoituksessa.
Samalla energiayhtiö Elements suunnittelee aurinkosähkön tuotantoa pelkästään Karvian puolelle Rannankylään.
Karvian kunnanhallitus hyväksyi tuulivoimapuiston kaavoitussopimuksen ja käynnisti osayleiskaavan valmistelun elokuun lopussa.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.