Ikääntyminen

Majoitan mummoja

Perhehoitaja Kelly Tammik on vastuussa katraastaan kellon ympäri, ilman ilta- tai ylityölisiä. Hän tekee työtä perheensä vuokrakodissa. Vapaapäiviä kuukaudessa on viisi.

Teksti:Ami Assulin
Kuvat:Taisto Lapila

Kun Perjantai-dokkarin Majoitan mummoja kuvaukset alkavat Kyyveden rannalla Mikkelin kupeessa, eletään vasta alkukesää. Ulko-oven edessä on kolme rollaattoria, yksi lasten leikkiskootteri ja yksi kolmipyöräinen.

– Minä soitan kotiin ja tulevat hakemaan. Ei kotia ku pojalle. Pojanpojalle, Sirkka Grönlund, 87, sanoo ovella tiukasti ja ties kuinka monetta kertaa samana päivänä.

Hän ei muista, että on asunut Haukivuoren perhekodissa pysyvästi jo puoli vuotta.

– Sinä olet jo Sirkka tänään soittanut pojalle. Ne tullee huomenna käymään. Ei ne vie sinua mihinkään. Mummo on kuule ihan vakituisella paikalla, perhehoitaja Kelly Tammik, 27, vastaa kärsivällisesti, taas kerran.

Vakituinen paikka tarkoittaa omaa huonetta perhehoitaja Kellyn ja hänen kiinteistönhoitajana kodin ulkopuolella työskentelevän miehensä Sander Uden, 32, kuuden huoneen yksityisessä vuokrakodissa.

Saman katon alla asuvat myös pariskunnan tyttäret Emma Ude, 4 ja Elli Ude, 2, sekä Anni Koskinen, 67 ja Eila Koponen, 94. Kelly vastaa katraansa arjesta ruokineen, lääkkeineen, pesuineen, pyykkeineen – iloineen ja suruineen.

– Tämä on minun unelmatyöni. Ei se tunnu työltä, kun saa olla kotona. Pidän mummoista huolta ihan kuten lapsistanikin. Toiset vaan ovat aikuisia ihmisiä ja toiset lapsia, Kelly pohtii.

Hänen perhekodissaan on jotakin, mitä joka paikassa ei ole. Anni esittelee erikoisuuden ylpeänä:

Kaikkein halvin vanhuspalvelu

Hallitusohjelmassa on tavoitteena lisätä ikääntyvien perhehoitoa yksityiskodeissa. Se on parhaimmillaan inhimillistä, kuntouttavaa ja ennen kaikkea edullista. Perhehoito tulee keskimäärin kymmen prosenttia halvemmaksi kuin muut vanhuspalvelut.

Etelä-Savon hyvinvointialueella ympärivuorokautisen palveluasumisen vuorokausihinta on 178 euroa, ja yhteisöllinen asuminen kustantaa vuorokaudessa 143 euroa. Vuorokausi ikäihmisten perhehoidossa maksaa 108 euroa.

Pieni tyttö ja kaksi mummoa tekevät kukkaseppeleitä parvekkeella.
– Tästä tulee mestariteos! Emma Ude, Eila Koponen ja Anni Koskinen harjoittelevat kukkaseppeleiden tekoa. Kuva: Taisto Lapila / Yle

– Perhehoitoa ei kannata tehdä rahan takia, Kelly sanoo.

Silti tulot kuulostavat äkkiseltään huimilta.

Yli 8000 euroa

Haukivuoreen piipahtanut perhehoidon koordinaattori Sarianna Maaranen pitää Etelä-Savon hyvinvointialueen eli Eloisan hinnoittelua kohtuullisena.

– Jos kodissa asuu kolme pitkäaikaista asukasta ylemmässä palkkioluokassa, niin perhehoitajan palkkio on noin 6000 euroa kuukaudessa plus kolme kertaa kulukorvaus 795,01 euroa, hän ynnää.

Summan pitää perhehoitajan palkan lisäksi kattaa kaikki asumiskulut ja ruoat. Asukkaat maksavat itse lääkkeensä, vaatteensa, puhelinliittymät ja mahdolliset vaipat.

– Sydäntä lämmittää kun tietää tekevänsä hyvää joka päivä.

Kelly Tammik

Perhehoitaja on vastuussa katraastaan kellon ympäri, ilman ilta-, yö- tai pyhäkorvauksia. Vapaata hänellä on viisi päivää kuukaudessa. Silloin omaan kotiin tulee sijainen.

– Ei siinä voi mennä raha edellä, vaan pitää olla halua antaa oma kotinsa ikäihmisille ja ottaa heidät perheenjäseniksi suurella sydämellä, Sarianna Maaranen painottaa.

Perhehoidon palkkiot vaihtelevat eri hyvinvointialueilla ja myös sen mukaan, missä kunnossa asukas on. Esimerkiksi Satakunnassa palkkio on huomattavasti pienempi, kalliimmassa palkkaluokassa 1256,33 euroa kuukaudessa per asukas. Lisäksi maksetaan 805,91 euron kulukorvaus asukasta kohden.

87-vuotias Sirkka Grönlund nostaa nauraen suuren kukkaseppeleen kasvojensa eteen.
– Minä olen kukkanen! Sirkka Grönlund sovittaa seppelettä. Kuva: Taisto Lapila / Yle

Kun Kelly Tammik perusti perhekotinsa vuonna 2022, hänellä oli aluksi hoidettavana vain yksi mummo. Se yllätti aikana, jolloin ikäihmisten palveluille on valtava tarve.

– Alku oli hankalaa, kun me olemme tässä vuokralla ja tyhjistäkin paikoista pitää maksaa vuokraa, Kelly muistelee.

Ei edellytä alan koulutusta

Perhehoitajalta ei edellytetä sosiaali- tai terveydenhuollon koulutusta, jos perheessä on enintään neljä ikäihmistä. Kelly aloitti kotihoitajana jo 17-vuotiaana ja kävi perhehoitajan ennakkovalmennuksen Mikkelissä.

– Se oli kolme tuntia joka toinen maanantai, muistaakseni seitsemän kertaa, hän sanoo.

Haukivuoren perhekodin koko katras istuu parvekkeella kukkaseppeleet käsissään. Kuvassa on Kelly Tammikin ja Sander Uden lisäksi tyttäret Emma ja Elli sekä mummot Eila, Sirkka ja Anni.Pöydällä korissa on lisää kukkia.
– Harjoitellaan tätä koko kesä niin tulee täydellistä! Vasemmalta Emma, Sander ja Elli Ude, Eila Koponen, Kelly Tammik, Sirkka Grönlund ja Anni Koskinen. Kuva: Taisto Lapila / Yle

Kelly ei ole katunut valintaansa kertaakaan. Hän syntyi Tartossa, Virossa ja vietti lapsuutensa kotona oman mummonsa hoidossa. Kun Kelly oli 15-vuotias, perhe muutti Suomeen mummun perässä – isoäiti oli naimisissa suomalaisen miehen kanssa.

Nyt samalla paikkakunnalla, Haukivuorella, asuvat perheen naiset viidessä polvessa, Kellyn ja tyttärien lisäksi hänen äitinsä, 47, mummonsa, 67 ja isomummonsa, 87.

– Olen aina ollut semmoinen mummojen tyttö, hän sanoo.

– Sydäntä lämmittää kun tietää tekevänsä hyvää joka päivä. Olen itsekin saanut mummoilta niin paljon ja haluan jakaa sitä myös muille.

”Mummo katselee teitä taivaalta”

Vaikeinta työssä on Kellyn mielestä luopuminen. Perhekodin ensimmäinen asukas, Maija-mummo, on hiljattain nukkunut pois.

– Sillä ei ole väliä, onko ihminen ollut täällä kuukauden tai kaksi vuotta. Luopuminen tuntuu. Se tuntuu, Kelly tapailee sanoja ja osoittaa sydäntään.

Tyttärilleen Emmalle ja Ellille Kelly kertoo suru-uutiset lapsen tasolla:

– Että mummo tuli kipeäksi ja joutui sairaalaan ja hän katselee teitä nyt uudesta kodistaan tuolta, Kelly sanoo ja osoittaa taivaalle.

Miten hän selviää menetyksistä kerta toisensa jälkeen?

– Toisten mummojen ja pappojen tuella. Heitä varten minä olen tässä tekemässä tätä työtä.

Annilla on päässään valtava kukkaseppele, jota koristavat keltaiset, liilat ja aniliininpunaisen kedon kukkaset.
– Ihan niin kuin juhannusmorsian! Tai hirvi! Anni Koskinen esittelee seppelettä. Kuva: Taisto Lapila / Yle

Kelly kokee saavansa tukea arjen murheisiin myös asukkaiden omaisilta. Kun Sirkan poika Jukka-Pekka Grönlund ja miniä Päivi Grönlund saapuvat kylään, toimelias Sirkka on ehtinyt aamun aikana jo imuroida olohuoneen ja eteisen, kuoria omenat piirakkaan, ripustaa pyykit ja silittää pinon toisia.

Mutta sitä hän ei enää muista iltapäivällä.

– Minä en oo tehnyt vielä mittään, maannut jouten ja valittanut! Täällä on niin hiljaista, että hyvin vois kottiin tulla, Sirkka tokaisee vierailleen.

Omaiset tietävät liiankin hyvin, ettei se ole mahdollista. Muistisairausdiagnoosin vuosia sitten saaneen Sirkan jäätyä leskeksi yksin asuminen ei enää onnistunut. Hän kokkasi niin, että puhtaat astiat loppuivat, muttei muistanut syödä. Putket jäätyivät, oikein mikään ei sujunut.

Grönlundit kiittelevät Kellyä kilpaa. Sirkan fyysinen kunto on kohentunut huimasti, kun perhekodissa riittää puuhaa ja ruokaa.

– Jos vaihtoehto olisi laitos, jossa ei ole muuta tekemistä kuin pötköttää sängyssä, niin tämä on upea tilanne, lottovoitto, että mummo pääsi tänne, Päivi sanoo.

Haukivuoren perhekodin asukkaat poseeraavat pihassa kukkaseppeleineen. Kolmella mummolla on kaikilla rollaattorit, toinen tyttäristä on isän, toinen äidin sylissä. Aurinko paistaa.
Valmista tuli! ”Perhekuvassa” vasemmalta oikealle Sirkka Grönlund, Elli ja Sander Ude, Eila Koponen, Kelly Tammik, Emma Ude ja Anni Koskinen. Kuva: Taisto Lapila / Yle

On iltalääkkeiden ja iltapalan aika. Olohuoneesta kuuluu Sirkan ja Kellyn keskustelu:

– Mummo ei voi lähteä yksin täältä, Kelly muistuttaa.

– Kyllä minä pärjään kotonakin hyvin. Osaan siivota ja laittaa ruokaa ja panna oven lukkoon, Sirkka sanoo.

– Mutta Sirkka, sinulla on nyt elämäntyö tehty ja lapset kasvatettu. Anna meille toisille mahdollisuus antaa sinulle takaisin se kiitos kaikesta, mitä sinä olet meille tehnyt.

Minkälaista on arki lapsiperheessä, kun kotona asuu vakituisesti myös kolme muistisairasta mummoa? 27-vuotias perhehoitaja Kelly Tammik on vastuussa katraastaan kellon ympäri ja nauttii siitä. Katso Perjantai-dokkari klikkaamalla kuvaa.

Perjantain keskusteluohjelmassa Sean Ricksin vieraana nähdään soteministeri Kaisa Juuso (ps.). Juuso oli äitinsä omaishoitaja 15 vuotta ja lähti politiikkaan, koska työ vanhainkodissa järkytti. Kuuluuko vastuu vanhuksista lähimmäisille vai valtiolle? Perjantai-dokkari: Majoitan mummoja. Perjantaina 25.10. klo 21.05 Yle TV1:llä ja Areenassa.

Perjantain värikäs logo.

Korjaus 30.10.2024 klo 15.20: Kelly Tammikin perhekoti sijaitsee Kyyveden rannalla. Alkuperäisessä tekstissä luki virheellisesti Haukijärvi.