Kello 9.00
Keltaisen ränsistyneen puutalon edusta on täyttynyt tavaroista, ja portailla istuskelee muutama ihminen. He ovat kodittomia turkulaisia, jotka odottavat pääsyä takaisin sisätiloihin.
On vuorokauden ainoat kaksi tuntia, kun Sillankorvan tilapäismajoituksesta on poistuttava. Meneillään on aamusiivous, joka kestää yhdeksästä yhteentoista.
Kamerakalustomme kiinnittävät portailla istuvien huomion, ja ihmiset alkavat valua luoksemme. Monet haluavat kertoa tarinansa. Heillä todellakin on asiaa.
Sillankorva on rakennettu 1990-luvulla tilapäiseksi ratkaisuksi, ja kieltämättä siitä huokuu sen ajan asenne. Ikkunoissa on kalterit, pihaa ympäröi aita ja miljöö on muutenkin absurdi; rakennuksen edessä junat kiitävät kohti uusia seikkailuja, vieressä työmaa täyttyy uutuuden katkusta ja takana kohoaa Turun ylioppilaskylä.
Junanraiteen vierestä kaartaa hiekkatie, jota pitkin kohti Sillankorvaa kulkee mies kävelykepin ja kauppakassin kanssa. Hän on Teemu.
– Viimeistään täällä olen huomannut, että ei asunnottomuus ole vaan yhden yhteiskuntaluokan ongelma, vaan meitä on moneen lähtöön, kertoo Teemu.
Teemu ja muut asunnottomat esiintyvät jutussa pelkillä etunimillään tai nimettöminä aiheen arkaluonteisuuden vuoksi. Yle ei ole voinut varmistaa heidän kertomaansa.
Kello 11
Ulko-ovet ovat aina lukossa. Sillankorvaan saa tulla päihteiden vaikutuksen alaisena, mutta sisällä pitää osata käyttäytyä asiallisesti. Aukioloaikoina sisään pääsee vain ovikelloa soittamalla.
Imuri on antanut kyytiä irtolialle, roskat ovat löytäneet tiensä roskikseen ja mahdolliset eritteet sängyistä on pesty.
Tilat ovat vaatimattomat: ruokatila, sairaalasängyn näköisiä petejä ympäriinsä ja yksi ovella varustettu makuutila, joka on tarkoitettu naisille. Kaikkien sänkyjen patjat on nostettu pystyasentoon.
Teemulle systeemi on jo tuttu:
– Ne sängyt missä patjat on alhaalla on varattuja, ja ne missä patjat on ylhäällä, on vapaita.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalvelujen palvelupäällikkö Marika Bulasoff sanoo, että päihdehuollon tilapäismajoitus on jokaisena päivänä uusi palvelu, vaikka ihminen viettäisi siellä peräkkäin useampia öitä.
Tilapäismajoituksen pitäisi olla nimensä mukaisesti tilapäistä. Ihminen pyritään ohjaamaan eteenpäin muiden tarkoituksenmukaisten palvelujen piiriin.
Teemu laskee olleensa asunnoton huhtikuusta asti. Hän on majoittunut ensisuojassa kuvausten aikaan neljä viikkoa.
– Lähinnä sisätiloihin olen päässyt, mutta on myös sellaisia päiviä ollut, että olen ollut roskakatoksessa, puiston penkillä ja rappukäytävässä nukkumassa.
Kello 13
Ruokailutilassa on muutama ihminen katsomassa televisiota. Kaksi heistä istuu lähekkäin, ja näyttää siltä, että he tuntevat toisensa hyvin. Kysyttäessä he kertovat olevansa pariskunta.
Sillankorvassa ei ole sallittua näyttää läheisyyttä. Halailu ja pussailu on kielletty, eivätkä miehet ja naiset saa nukkua vierekkäin.
– Kerran meidät heitettiin pihalle, kun yritin mennä naisten huoneeseen Iinan luokse, sanoo Niko.
Oli ollut turhaa yrittää nukkua sen jälkeen Sillankorvan etupihalla. Poliisit olivat tulleet paikalle ja käskeneet poistua.
– Mihin muuallekaan menisimme, kuin ulos? Se oli mielestäni ylireagointia, tuhahtaa Iina.
Niko ja Iina ovat olleet jutun tekohetkellä Sillankorvassa kaksi viikkoa. Niko on ollut asunnottomana vuoden verran, ja Iina parin viikon takaisesta häädöstään asti.
Niko on viettänyt öitään rappukäytävissä kääriytyneenä mattoon tai ulkona. Hän kertoo, että Sillankorva on heille tässä tilanteessa hyvä paikka olla.
– Minulla on ADHD ja käyn korvaushoidossa, mutta en saa hoidettua keskittymishäiriötä, koska ajatellaan, että käytän lääkkeitä vain päihteinä.
ADHD on Nikon mukaan aiheuttanut hänelle haasteita elämänhallinnan suhteen, ja sen vuoksi asuntojenkin kanssa on ollut vaikeuksia.
Iinan mieltä painaa asunnottomuuden lisäksi toinenkin asia.
– Minulla on tytär, joka kiireellisesti sijoitettiin. Jos kävisin katkolla, saisin häntä nähdä, mutta en ole pystynyt siihen.
– Olen 12 vuotta yrittänyt päästä huumeista eroon. Tämä ei ole mitään lastenleikkiä, Niko huokaisee.
Kello 15
Sillankorvassa tarjoillaan asiakkaille päivittäin lämmintä ruokaa, mahdollisuus peseytymiseen ja puhtaita vaatteita. Tänään kaikille ei ruoka maistunut.
– Tänään on torstai, eli hernekeittopäivä. Ei saisi ruuasta valittaa, mutta voisihan sen tehdä hernekeittomalliin eikä sementtimalliin, naureskelee iloisen oloinen mies.
Miehen seuralaiset ovat hekin hilpeällä mielellä, ja kolmikko suuntaa nauttimaan aurinkoisesta iltapäivästä etupihan nurmikolle.
– Sitten otetaan vähän bisseä ja mietitään, että mitä huumeita vedetään.
Porukka nauraa, ja aistin heitosta pienen itseironian. Kuinka kauan bisseä ja huumeita on siis tullut vedettyä?
– Minä olen vetänyt alkoholia ja huumeita 15 vuotta, laskeskelee Sami.
– Sinä olet vielä oppikokelas. Minä olen vetänyt 30 vuotta, kuittaa naureskellen nimettömäksi jättäytyvä mies.
Vaikka naurunremakka ottaa kaikki kolme valtaansa, on pinnan alla paljon vaikeita tunteita ja ajatuksia.
– Kun istut bussipysäkillä ruisku kädessä viiden asteen pakkasessa ja yrität tökkiä itseäsi, niin tulee sellainen olo, että mitä v....a? On aika pohjalla, toteaa Sami.
Niko muistelee yhtä kertaa, kun puhdasta vettä ei ollut saatavilla. Yleensä silloin vesi korvataan kaljalla, mutta silloin ruisku täytettiin kuralammikosta.
Joku hakkaa tuolla omaa naistansa ja ketään ei kiinnosta. Kun me otetaan kaljaa jossain väärässä paikassa, tulee kuusi poliisiautoa.
Porukan kolmas kertoo käyneensä kolme pitkää päihdekuntoutusta.
– Ratkesin kuitenkin jo junamatkalla lähdettyäni sieltä.
Keskustelu siirtyy kolmikon kokemuksiin alempiarvoisuuden tunteesta. Miehet ihmettelevät, miksi ihmiset ajattelevat narkkareiden olevan muita huonompia. Jos saa tulehduksen reiteen piikittämisestä, sairaalassa ei oteta edes tulehdusarvoja tai pyydetä laskemaan housuja.
– Joku hakkaa tuolla omaa naistansa ja ketään ei kiinnosta. Kun me otetaan kaljaa jossain väärässä paikassa, tulee kuusi poliisiautoa, summaa porukan vanhin.
Kello 17
Sisätiloissa päivän lepohetki on päättynyt ja seuraani liittyy ystävällinen nuorimies Leo.
– Onneksi olen pelannut korttini niin, että aina on päässyt sisätiloihin nukkumaan.
Leo kertoo päivien kuluvan Sillankorvassa lähinnä kahvia juoden ja tupakkaa polttaen. Vaikka ensisuojassa ei tarvitse koskaan olla yksin, suru perheen etääntymisestä kaivertaa Leon mieltä.
– En ole yhteydessä äitiin tai isään, tuntuu paskalta.
Pöydän ääressä on myös Kai, jota ensisuojan tulevaisuus huolettaa.
Nykyisen Sillankorvan rakennuksen katto vuotaa, ja rottaongelma vaivaa. Kun tapaamme Sillankorvan majoittujat elokuussa, tarkoitus on siirtyä väliaikaistiloihin mahdollisimman pian.
Kello 20
Aurinko laskee, hämärä alkaa hiipiä Sillankorvan kattojen ylle ja monet asiakkaat ovat rauhoittuneet kohti lämpöisiä yöunia. Kuun loistossa siluettina hahmottuu Teemu, joka on palaamassa iltaiselta kauppareissulta.
– Olen kyllä erittäin tyytyväinen tähän paikkaan. Täältä saa yöpaikan, ruokaa ja apua asioiden hoitoon.
Lokakuussa kodittomien asiat ovat Turussa jo toisin. Sillankorva ja Sirkkalan päiväkeskus ovat yhdistyneet päiväkeskus ja tilapäismajoitus Etapiksi.
Nyt tilapäismajoitus on auki Turussa ympärivuorokautisesti vain viikonloppuina ja pyhinä. Muina aikoina sisätiloihin pääsee päiväkeskukseen.
Myös Teemun elämässä on alkanut uudenlainen ajanjakso. Kuukausien asunnottomuuden jälkeen hän sai syyskuun lopussa paikan päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköstä. Kyseessä on kokeilujakso, jonka aikana arvioidaan Teemun kykyä asua itsenäisesti.
Omasta huoneesta löytyy sänky, jääkaappi, wc sekä suihku.
Mutta kaikista parasta on oma televisio, Teemu kertoo.
Katso Perjantai-dokkari: Kodittomien majapaikka nyt Areenassa:
Perjantain keskusteluohjelmassa 1.11. Sean Ricksin vieraana nähdään Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta. Duunariperheessä kasvanut Virta on nähnyt läheltä miten huonosti moni voi ja kuinka tiukalla talous on. Perjantai-dokkari: Kodittomien majapaikka. Yle TV1 ja Areena klo 21.05.
