Pohjois-Savon hyvinvointialue ostaa tekonivelleikkauksia Mehiläiseltä

Noin 300 hoitotakuujonossa olevaa potilasta leikataan Mehiläisen Kuopion ja Jyväskylän sairaaloissa.

Kuopion yliopistollisen sairaalan julkisivu.
Hyvinvointialueen mukaan se ei pysty itse lisäämään leikkausten määrää riittävästi henkilökuntapulan takia. Kuvituskuva. Kuva: Matti Myller / Yle
  • Keijo Salokangas

Pohjois-Savon hyvinvointialue lyhentää tekonivelleikkausten hoitotakuujonoa ostamalla leikkauksia Mehiläiseltä. Hyvinvointialue on sopinut Mehiläisen kanssa noin 300 hoitotakuujonossa olevan potilaan polven tai lonkan tekonivelleikkauksen tekemisestä.

Leikkaukset tehdään Mehiläisen Kuopion ja Jyväskylän sairaaloissa. Potilaat ovat nivelrikosta kärsiviä täysi-ikäisiä, joilla on tarve ensivaiheen tekonivelleikkaukselle. Ensimmäisten leikkausten suunnitellaan alkavan jo ensi viikolla ja leikkauksia tehdään noin vuoden ajan. Sopimukseen liittyy optio yhdestä lisävuodesta.

Pohjois-Savon hyvinvointialueella polven tai lonkan tekonivelleikkaukseen odottaa pääsyä yli tuhat potilasta. Heistä noin 700 on odottanut hoitoon pääsyä yli puoli vuotta.

Hyvinvointialue kertoo, ettei se pysty henkilökuntapulan takia lisäämään leikkausten määrää riittävästi omin voimin. Mehiläinen valikoitui leikkausten tekijäksi kilpailutuksen tuloksena.