Oulun käräjäoikeus antoi perjantaina välituomion oululaismiehelle, joka pahoinpiteli kahta naapuriaan.
Miehen todettiin syyllistyneen väkivallantekoihin. Mies itse kertoi kärsineensä tapahtumien aikaan pahoista mielenterveysongelmista.
Lopullinen tuomio annetaan, kun miehen mielentilatutkimus valmistuu. Mies määrättiin tutkimuksiin heinäkuussa.
Väkivaltaiset välikohtaukset tapahtuivat toukokuussa.
Ensimmäisessä tapauksessa mies meni erään naapurinsa kotiovelle aamuyöstä ja syytti naapuria ovensa tai asunnon katon koputtelusta. Hän löi naapuria kasvoihin.
Vain muutamaa päivää myöhemmin mies hyökkäsi toisen, 70-vuotiaan, naapurinsa kimppuun taloyhtiön pihamaalla.
Rajua väkivaltaa
Välituomion mukaan mies pahoinpiteli iäkästä uhria ainakin nyrkein ja sekä lapiolla. Tekojen lomassa hän raahasi uhrin taloyhtiön rappukäytävään, missä hän työnsi uhrin alas tasanteelta.
Vanhus putosi portaat taloyhtiön kellariin, missä väkivalta jatkui edelleen.
Teko päättyi, kun poliisit saapuivat paikalle sivullisen hälyttämänä. Teolla oli myös toinen ulkopuolinen todistaja.
Uhri sai vakavat vammat. Hänet kiidätettiin tehohoitoon.
Käräjäoikeudessa mies kertoi, että kärsi tapahtumien aikaan vakavista mielenterveyden ongelmista ja oli harhainen. Hän myönsi tehneensä väkivaltaa kummallekin naapureista ja kertoi olevansa pahoillaan.
70-vuotiaan kimppuun käymiselle ei miehen mukaan ollut syytä, mutta hän oli tilanteessa kokenut saaneensa jostain kehotuksen hyökätä.
Vaikka mies myönsi väkivallan osittain, hän kiisti käyttäneensä teossa lapiota. Syyttäjän mukaan mies olisi muun muassa lyönyt uhria lapiolla päähän.
Käräjäoikeuden välituomion mukaan teossa käytettiin todisteiden perusteella lapiota, mutta suoranaista näyttöä päähän lyömisestä ei ollut.
Syyttäjä vaatii miehelle vankeusrangaistusta pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä.
Käräjäoikeus ottaa rikosnimikkeisiin sekä mahdolliseen rangaistukseen kantaa mielentilatutkimuksen valmistuttua.