Kokkolan satama suunnittelee töitä, joilla sen kenttäalueet kasvaisivat merelle päin kolminkertaiseksi nykyisestä. Laajennuksessa täytettäisiin altaita, rakennettaisiin uusia laitureita ja raidelinjoja sekä käsittely- ja varastoalueita.
Töille on esitetty kolme eri vaihtoehtoa, joista nollavaihtoehto tarkoittaa jo suunniteltuja ja luvitettuja laajennuksia.
Vaihtoehdoissa penkereillä rajattuja alueita täytettäisiin joko hiukan yli miljoonalla kuutiolla tai laajimmillaan yli kymmenellä miljoonalla kuutiolla. Vaihtoehdoista riippuen sataman kautta kulkevat tonnimäärät kasvaisivat seitsemään, kymmeneen tai 20 miljoonaan tonniin asti.
Vaikutukset muun muassa luontoon vaihtelisivat töiden laajuuden mukaan.
Etelä-Pohjanmaan ely on arvioinut, että töillä olisi merkittävimmät vaikutukset linnustoon kaikissa vaihtoehdoissa ja laajimmassa vaihtoehdossa myös liikenteeseen, meluun ja suojelualueisiin.
Vaikutuksilta ei voi välttyä
Ely summaa, että arviointiselostuksessa on todettu vaikutuksien pintavesiin ja kalastoon, merilinnustoon, luontodirektiivin lajeihin, tärinään sekä maisemaan ja kulttuuriympäristöön olevan kohtalaiset.
Suunnitelmista jätettiin kuulemisaikana kahdeksan lausuntoa ja yksi mielipide. Esimerkiksi K.H. Renlundin museo toteaa, että työt vaikuttavat meressä oleviin kulttuuriperintökohteisiin, esimerkiksi hylkyihin.
Ely-keskus arvioi, että hanke voi vaikuttaa arvioitua enemmän pintavesiin. Täytössä käytettävien teollisuuden sivuvirtamateriaalien kuten analsiimihiekan ja jätemateriaalien vesistövaikutukset ovat arviointiselostuksessa epäselvät. Elyn mukaan tarvitaan lisää tietoa hiekan laadusta, määrästä ja ominaisuuksista.
Yhteysviranomainen arvioi myös, että laajentaminen saattaa vaikuttaa arviointiselostuksessa esitettyä enemmän kalastoon ja luontoon. Vuosikausia kestävä rakentaminen, ruoppaus ja täyttäminen samentavat vesialuetta ja tuhoavat pohjaeläimistöä pitkään. Elyn mukaan samentumista pitää pyrkiä estämään esimerkiksi läjittämällä massoja merestä eristettyihin altaisiin.
Yhteysviranomaisen mukaan hanke tuo mukanaan myös melu- ja tärinähaittoja sekä vaikutuksia läheiselle Rummelön-Harrbådanin Natura 2000 -alueelle. Natura-alueelle tulisi haittoja varsinkin kaikkein laajimmasta suunnitelmasta. Ely edellyttääkin Natura-arviota laajimmasta kakkosvaihtoehdosta.
Elyn mukaan jatkosuunnittelussa tulee päivittää töiden vesistövaikutusten seurantaa koskevat tarkkailutoimet. Lisäksi myös meluntorjunta- ja pölynhallintatoimenpiteet tulee huomioida.