Koko maassa jyllää nyt pahin mykoplasmaepidemia vuosikausiin.
THL:n tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu tänä vuonna jo lähes 4 500 mykoplasmatapausta. Viime vuosina tartuntoja on ollut vain muutama sata, ennen koronaakin alle kaksi tuhatta vuodessa.
Mykoplasma on hengitystieinfektioita aiheuttava bakteeri. Sen laaja esiintyvyys on johtanut siihen, että myös keuhkokuumetta esiintyy nyt huomattavasti tavallista enemmän.
Mykoplasma voi aiheuttaa tyypillisten flunssaoireiden lisäksi keuhkoputkentulehduksia tai keuhkokuumetta. Harvinaisissa tapauksissa taudinkuvana voi olla myös sydänlihastulehdus tai ihottuma.
Tilanne näkyy myös Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella.
– Syys-lokakuulla on esiintynyt huomattavan paljon nyt keuhkokuumetta, myös nuorilla ihmisillä, toteaa infektioylilääkäri Elina Kärnä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.
Hänen mukaansa mykoplasma-tapauksia on heillä ollut tänä vuonna 251. Vuonna 2011 oli vähän samaa suuruusluokkaa, mutta nyt on meneillään pahin mykoplasmaepidemia vuosikausiin.
Myös infektiosairauksien ylilääkäri Silvia Grönroos-Pada Pohjanmaan hyvinvointialueelta todistaa samaa.
– Testattuja mykoplasmatapauksia on todettu nyt noin 200. Ennen koronaa tavallinen määrä oli noin 100 tapausta vuodessa ja nyt on vasta lokakuu. Huippuvuosi on tulossa.
Riesana useita taudinaiheuttajia
Eikä siinä vielä kaikki, kuten tavataan sanoa. Mykoplasman lisäksi liikkeellä on myös runsaasti muita taudinaiheuttajia: koronaa, adenovirusta ja hinkuyskää. Pahimmissa tapauksissa yhdeltä henkilöltä on löytynyt useita taudinaiheuttajia.
– Kyllähän se näkyy meillä täällä vastaanotoilla, päivystyksessä ja osastohoidossa, sanoo infektioylilääkäri Kärnä.
– Keuhkokuumeen takia on hoidossa nyt paljon alle 50-vuotiaita potilaita, toteaa puolestaan Grönroos-Pada.
Adenovirus on levinnyt tänä vuonna erityisesti varuskunnissa ja tarttunut varusmiehistä edelleen heidän läheisiinsä. Tyypillisesti virus kiusaa pieniä lapsia, muttei Kärnän mukaan aiheuta yleensä hankalia taudinkuvia.
Nyt varuskunnissa on kuitenkin liikkeellä hankala adenovirustyyppi 7, joka on johtanut sairaalahoitoa vaativaan keuhkokuumeeseen.