Tilanne on kieltämättä kuumottava. Ollaan Helsingin Siltamäessä, opiskelija-asunnossa. Lattialla parin metrin päässä luikertelee silmälasikäärme, ja jos se pääsee iskemään myrkkyhampaansa, ilman vastamyrkkyä henki lähtee muutamassa tunnissa.
Asunnon isäntä käsittelee kuitenkin käärmettä taitavasti. Sunandan Das siirtelee kobraa koukkupäisellä käärmekepillä eikä päästä sitä liian lähelle vieraita, katse ei irtoa käärmeestä hetkeksikään.
– Yksikään käärme ei ole purrut minua eikä koskaan ole ollut edes läheltä piti -tilannetta, Das sanoo.
Kokemuksen ääni puhuu. Kolmekymppinen Das on puuhaillut käärmeiden, myös myrkyllisten, kanssa jo poikavuosista.
Käärmeistä tuli hänelle hyvin varhain intohimo ja työ. Mutta mitä ihmettä intialainen käärmetutkija tekee Helsingissä?
Kolkatan eläintarhan vakiovieras
Se alkoi dinosauruksista kuten monilla lapsilla. Niiden nimiä Das pystyi pikkupoikana luettelemaan loputtomasti. Rakkain lelu oli kuminen käärme.
Das varttui Itä-Intian Kolkatassa (entiseltä nimeltään Kalkutta). Kaikissa alueen suurkaupungeissa liskojen tai käärmeiden näkeminen ei ole kummallista. Kolkatan viemäreissä elää vesikäärmeitä ja ne ovat kaikille tuttuja.
Intialaiset ovat oppineet elämään käärmeiden kanssa, myös uskonnollisista syistä. Niitä ei juurikaan tapeta.
– Varhaislapsuudessani vietin paljon aikaa seuraillen päivää paistattelevia varaaneja meidän pihallamme. Olin usein myös Kolkatan eläintarhan käärmehuoneessa. Itse asiassa vanhempieni piti vielä minua sinne jatkuvasti, Das muistelee.
Vanhemmat olivat pojan käärmeharrastuksesta innoissaan ja kannustavia, vaikka äitiä myrkkykäärmeet huolettivatkin.
– Vanhempani ovat luontoihmisiä. He eivät koskaan istuttaneet minuun mitään järjetöntä pelkoa käärmeitä tai muita matelijoita kohtaan, Das sanoo.
Kymmenvuotiaana Das sai isältään kirjan käärmeistä. Sen jälkeen niitä ostivat lahjoiksi muutkin akateemisen suvun jäsenet.
Pari vuotta myöhemmin harrastus oli vienyt mennessään. Das tutustutettiin paikalliseen herpetologiin, matelijoiden ja sammakkoeläinten tuntijaan, jonka opastuksella hän oppi käsittelemään käärmeitä. Ensimmäinen myrkyllinen niistä oli kraitti.
Das luki lisää, oppi lisää. Kotikirjastossa Kolkatassa opuksia on nykyään ”tonneittain”.
Matelijoiden evoluutio ja luokittelu alkoivat kiinnostaa. Ensimmäisen tieteellisen artikkelin matelijoista Das julkaisi jo 19-vuotiaana.
Hyvä laboratorio veti Helsinkiin
Das opiskeli eläintiedettä Kolkatan yliopistossa, mutta siirtyi tekemään maisteritutkintoaan paikalliseen, maineikkaaseen Presidency-yliopistoon.
Jos Das tutkisi vaikkapa käärmeiden käyttäytymistä, hän olisi voinut jäädä Intiaan. Tässä kohtaa kuvaan astuu Helsinki.
Matelijoiden evoluution ja perimän tutkiminen vaatii valtavasti näytteitä eri puolilta maailmaa. Niihin on hyvä pääsy Euroopan unionin alueen yliopistoissa. Helsingin puolesta puhui myös moni muu asia: erinomainen laboratorio ja tietokone, jossa riittää paukkuja valtavien DNA-analyysien tekemiseen.
Helsingin yliopistossa on myös evoluutiobiologi ja populaatiogenetiikan professori Juha Merilä, jota Das monin sanoin kehuu. Hän on auttanut apurahojen saamisessa, antanut vapaat kädet väitöskirjan tekemiseen ja ohjannut ”ajattelemaan isosti”.
Nyt hieman tiedettä.
Viideosa käärmelajeista kuuluu Elapoidea-yläheimoon. Niitä ovat esimerkiksi hyvin myrkylliset kobrat ja mambat.
Aasiassa elää laajasti levinneenä lievästi myrkyllinen valekyy. Se näyttää myrkylliseltä kyyltä ja myös käyttäytyy sen tavoin. Valekyillä on suun etuosassa jopa valehammas, joka huijaa muita petoeläimiä luulemaan sitä myrkkyhampaaksi.
Tutkijoita on pitkään askarruttanut, mihin valekyy sijoittuu käärmeiden sukupuussa.
Tuhansien DNA-jaksojen analysointi paljasti totuuden. Valekyyt irtautuivat Elapoideasta 50 miljoonaa vuotta sitten. Nyt niillä on täysin oma heimonimi, Psammodynastidae.
Viime vuonna Das ja Merilä löysivät lisäksi toisen Elapoidea-yläheimoon kuuluvan täysin uuden heimon, johon kuuluu kaksi sukua ja 4–5 lajia. Niitä tavataan Lähi-idässä sekä Itä- ja Koillis-Afrikassa. Heimolle annettiin nimi Micrelapidae.
– Selkärankaisiin eläimiin kuuluvan uuden heimon löytäminen on yllättävän harvinaista. Sitä ei satu kuin noin kerran vuosisadassa. Evoluutiobiologille tämä on huippusaavutus. Täysin uusia selkärankaisten heimoja kuvataan harvoin, jos koskaan, Sunandan totesi tuolloin.
Mad Baby on nyt rauhallinen
Palataan Helsingin Siltamäkeen.
Terraarioissa on kaksi muutakin myrkyllistä käärmettä, kiinankobra ja näyttävän värikäs korallikäärme. Das korostaa, että kaikki hänen lemmikkinsä ovat vankeudessa kasvaneita eikä luonnosta pyydettyjä.
Das ei turhaan ulkoiluta käärmeitään, koska se aiheuttaa niille stressiä. Käärmeille riittää terraarion suoja ja ruoka.
Viimeisenä otetaan ulos kuningasboa, jolla on paljon puhuva lempinimi, Mad Baby. Alkuaikoina se käyttäytyi huonosti, mutta Das sanoo sen muuttuneen.
– Nyt se on hyvin rauhallinen, hyvin ystävällinen, ystävällisin tapaamani eläin.
Näillä saatesanoilla boa annetaan vieraiden kannettavaksi. Toden totta, Mad Baby käyttäytyy hyvin, vaikka ottaakin napakan otteen käsivarresta. Olen sen puu, Das selittää.
Das viihtyy Helsingissä ja hänelle sopii myös perisuomalainen epäsosiaalisuus. Tie saattaa silti viedä ainakin väliaikaisesti muualle, kun väitöskirja ensi vuoden puolella valmistuu.
Työmaata tutkimuksessa riittää. Ilmastonmuutos kohtelee huonosti myös matelijoita. Dasin kotitalon takapihallakaan Kolkatassa ei enää tapaa varaaneja.
– Uskon, että kaikki biodiversiteettiin liittyvä tutkimus auttaa eläinten suojelussa.