Kaleva: KHO ei käsittele Oulun Heinäpään jalkapallostadionista tehtyjä valituksia – rakentaminen on nyt mahdollista

Heinäpään jalkapallostadion on törmännyt lukuisiin ongelmiin sen jälkeen, kun hanketta alettiin suunnitella vuonna 2020.

Havainnekuva Oulun jalkapallostadionista
Heinäpäähän suunnitellaan noin 5 000 katsojan jalkapallostadionia. Kuva: Katarauna Consulting / Arktes Oy / Oulun Kaupunki
  • Henna Korkala

Korkein hallinto-oikeus ei ottanut käsittelyyn Oulun Heinäpään jalkapallostadionin asemakaavasta tehtyjä kahta valitusta.

Asiasta uutisoi sanomalehti Kaleva.

KHO toteaa ratkaisussaan, että asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole perusteita.

Heinäpään jalkapallostadion on törmännyt lukuisiin ongelmiin sen jälkeen, kun hanketta alettiin suunnitella vuonna 2020. Hankkeelta vaadittiin linnustoselvitystä, minkä jälkeen asemakaavamuutoksesta tehtiin valitukset hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Rakentamiselle ei ole enää mitään esteitä.

Stadionprojektin taustayhtiön OTC Stadion Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo kertoo Kalevalle, että rakentaminen pyritään aloittamaan jo ensi keväänä.