Metsäkaupassa myyjän markkinat – ”Kysyntää on pysyvästi enemmän kuin tarjontaa”

Puupino metsätien varressa.
Puupino leimikosta tien varressa kesäkuussa 2024 Asikkalassa. Kuva: Petri Niemi / Yle
  • STT

Metsäkaupassa on Suomessa myyjän markkinat. Metsätilojen kysyntää on pysyvästi enemmän kuin tarjontaa, sanoo johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitokselta.

Metsätilojen kauppoja on tehty tänä vuonna eniten Pohjois-Pohjanmaalla. Se on ollut maakunnista myynnin ykkösenä jo pitempään.

Metsähehtaarin koko Suomen mediaanihinta oli alkuvuonna vajaat 4 000 euroa. Kalleinta metsä oli Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa, liki 6 000 euroa hehtaarilta.

Halvimmalla metsähehtaarin on saanut hankittua tänä vuonna Lapista. Siellä hehtaari maksoi keskimäärin 1 400 euroa.