Tällainen on syyslomaviikon sää – loppuviikosta Suomeen virtaa lämmin aalto

Viikko alkaa lokakuulle tyypillisessä säässä, mutta loppuviikosta on tulossa tavallista lämpimämpi.

Aurinko paistaa puiden välistä. Puiden lehdet ovat keltaisia.
Auringonpaistetta Espoon Lommilassa 12. lokakuuta. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
  • Laura Kangas

Monilla paikkakunnilla vietetään ensi viikolla koulujen syyslomaa. Lomaviikkoa vietetään aluksi tavanomaisessa lokakuisessa säässä, mutta loppuviikosta sää kääntyy selvästi lämpimämmäksi.

Viikko alkaa pilvisenä ja sumuisena. Maanantaiaamuna sumua esiintyy lähes koko maassa, mutta iltapäiväksi sumupilvi hälvenee suurelta osin. Idässä ja pohjoisessa sumu voi jäädä ilmaan pidemmäksi aikaa.

Alkuviikon sääkartat.
Maanantain ja tiistain sääennuste. Kuva: Elias Paakkanen / Yle

Maanantaina on luvassa myös tihkusadetta, joka painottuu itään ja pohjoiseen.

– Tiistaina tilanne sitten muuttuu jo selvästi, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen.

Tiistaina länteen ja pohjoiseen odotetaan hyvinkin aurinkoista päivää. Maan itäpuolella pilvisyys ja sadekuurot jatkuvat, mutta iltaa kohti taivas selkenee sielläkin.

Keskiviikkona on enimmäkseen poutaa ja vaihtelevaa pilvisyyttä koko maassa.

Alkuviikon lämpötilat vaihtelevat etelän hieman alle kymmenestä asteesta Pohjois-Lapin pariin-kolmeen plusasteeseen.

Loppuviikosta lämpenee

Torstaina koittaa selvästi tavanomaista lämpimämpi päivä, etenkin etelässä.

Keskiviikon ja torstain sääkartat.
Keskiviikon ja torstain sääennuste. Kuva: Elias Paakkanen / Yle

– Viikon puolivälin jälkeen meille pääsee virtaamaan hyvin lämmintä ilmaa ajankohtaan nähden, Paakkanen kertoo.

Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila kohoaa 10–15 asteen välille ja aurinko paistaa monin paikoin. Pohjoisessa sen sijaan on melko pilvistä.

– Siellä pilvisyys pitää lämpötilatkin aisoissa, joten siellä ei yli kymmenen asteen mennä, Paakkanen sanoo.

Perjantaina ja lauantaina sää jatkuu pitkälti torstain kaltaisena.

Perjantain ja lauantain sääkartat.
Perjantain ja lauantain sääennuste. Kuva: Elias Paakkanen / Yle