Järvien pinnat ovat alhaalla tänä syksynä.
Syyskuun keskilämpö oli Pohjois-Karjalassa noin neljä astetta keskimääräistä korkeampi. Myös pintavedet olivat syyskuun lopussa lämpimämpiä kuin keskimäärin.
Kuukauden sademäärä jäi vähäiseksi. Pohjois-Karjalan ely-keskuksen mittauspisteissä satoi 31 millimetriä. Pitkän ajan keskiarvo syyskuulle on yli kaksi kertaa enemmän, 68 milliä.
Järvet tavanomaista vähävetisempiä
Vedenkorkeudet ovat nyt keskiarvoa matalammalla melkein koko maakunnassa. Esimerkiksi Pielinen oli kuun vaihteessa 22, Viinijärvi 28 ja Ruunaa 29 senttimetriä alempana kuin ajankohdan keskiarvo. Pyhäjärvellä vedenkorkeus oli kahdeksan ja Kajoonjärvellä 16 senttimetriä keskiarvon alapuolella.
Ely-keskus ennakoi, että vedenkorkeus jatkaa laskuaan marraskuussa muun muassa Pielisellä ja Orivesi-Pyhäselällä. Ennuste voi muuttua, jos tulee riittävästi syyssateita.
Joissa virtaa vähemmän vettä
Myös useimpien jokien virtaamat jäivät keskimääräistä vähäisemmiksi. Esimerkiksi Höytiäisen Puntarikoskella ja Jänisjoen Vääräkoskella ja Saramojoen Roukkajankoskella virtaamat olivat vain 10–30 prosenttia keskimääräisestä.
Pielisjoen ja Varisvesi Karvion keskivirtaamat olivat 80 prosenttia keskitasosta ja Lieksanjoen virtaama 60 prosenttia.
Pohjaveden osalta heitot ovat vähäisempiä.
Pohjavesi oli syyskuun lopussa keskimääräistä jonkin verran korkeammalla Nurmeksen Juutilankankaalla ja Kontiolahden Jaamankankaalla. Ilomantsin Kuuksenvaarassa ja Kontiolahden Jakokoskella pohjavesi oli 1-3 senttimetriä alempana kuin keskimäärin.